Painimolskilta Helmarien luottopelaajaksi – Emmi Alanen ammentaa suvun urheiluperinteistä

HELSINKI

Alasen suvun juuret juontavat Lappajärvelle, vaikka eri sukupolvet vaikuttavatkin ympäri Suomea sekä ulkomailla. Kaikkiaan Alaset ovat napanneet eri lajeissa reilut sata SM-mitalia, joista yli puolet Lappajärven Veikkojen väreissä.

Suvun tämän hetken kirkkain tähti on Ruotsissa Växjössä kolmatta kauttaan jalkapalloileva Emmi Alanen. 30-vuotias keskikenttäpelaaja on maajoukkueen vakiokalustoa, ja maaotteluita on tilillä 86. Hän kuului myös Suomen vuoden 2013 EM-kisajoukkueeseen. Meneillään oleva kausi on kuitenkin ollut Emmille haastava, sillä Växjön peli ei ole kulkenut.

–  Olemme kokeneet useita maalin tappioita eli homma on ollut pienestä kiinni. Vaikka kausi on ollut raskas, on vain keskittyvä oleelliseen ja luotettava tahdin muuttumiseen, Emmi Alanen toteaa STT:n haastattelussa.

Emmi ehti ennen jalkapallouransa alkua painia nuorena EM-hopeaa ja -pronssia. Painigeenit ovat veressä, sillä hänen isänsä Vesa Alanen saavutti kahdeksan SM-mitalia painissa sekä yhden futsalissa. Vesan isä, Veikko Alanen, taas oli parhaimmillaan painin MM-nelonen.

Komeimman painiuran teki Veikon veli, Pekka Alanen, joka edusti Suomea Tokion 1964 ja Meksikon 1968 olympialaisissa. Hänen paras arvokisasaavutuksensa oli vuoden 1966 EM-kisojen viides sija.

Maukkain onnistuminen Alasen suvussa on Emmi Alasen serkulla Johannes Alasella, joka kuului vuonna 1998 MM-kultaa voittaneeseen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueeseen. Hän voitti myös nuorten EM-hopeaa sekä SM-kullan ja kaksi hopeaa Tapparan riveissä.

Johanneksen isä, Raimo Alanen, taas oli pääasiassa 1970-luvulla todellinen mitalirohmu 110 ja 400 metrin aidoissa, joista kertyi yhdeksän SM-kultaa. Hän oli myös tuttu kasvo maaotteluedustuksissa.

Urheilu periytyy sukupolvelta toiselle

Urheilumenestystä mietittäessä näkee Raimo Alanen tärkeänä perheiden ja suvun esimerkin.

–  Suvussamme on kasvettu urheiluun, se on ollut oleellinen osa elämää usean sukupolven ajan. Ketään ei ole kuitenkaan pakotettu urheilemaan, kipinä on syttynyt jokaiselle itselleen.

Emmi on samaa mieltä.

–  Aktiivinen elämäntapa on aina ollut osa normaalia arkea, ja tärkeitä kannustajia ovat olleet vanhempani ja sukulaiseni.

Suvun jäsenten kokoontuessa yhteen urheilusta keskusteleminen jää kuitenkin vähemmälle.

–  Silloin puhutaan enemmän muita asioita. Minullekin tällaiset tapaamiset ovat enemmänkin ajatusten nollaamista urheilusta, Emmi sanoo.

Lappajärvi on urheilumyönteinen kunta

Raimon suu kääntyy hymyyn kysyttäessä, onko jollain noussut menestys päähän.

–  Kellään ei ole pissa noussut ylöspäin. Tähän vaikuttaa varmasti sekin, että kun suvussa on paljon urheilijoita, olisi mahdollinen ylpistyminen eliminoitu nopeasti.

Vesa Alanen pitää tärkeänä Lappajärven urheilumyönteistä asennetta.

–  Lappajärvi on urheilupitäjä, jossa harrastetaan monia lajeja. Eri lajien harrastaminen varsinkin nuorena kehittää monipuolisesti.

Suvusta ovat Emmin lisäksi aktiivisesti kilpakentillä myös Hyvinkään Tahkon superpesismiehistössä lukkaroiva Petteri Alanen, Alajärven Ankkureissa ykköspesistä pelaava Pyry Alanen sekä Seinäjoen S-kiekossa Suomi-sarjassa jääkiekkoileva Emmin veli Eemeli Alanen. Emmin mielessä siintävät tulevaisuuden osalta seurajoukkueen lisäksi maajoukkuekuviot.

–  Syksyllä alkavat MM-karsinnat. Ensi kesänä taas pelataan Englannissa EM-kisat, jotka ovat todella iso asia.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa