Petäjä-Sirén paransi EM-vesillä – jättiaallot huuhtoivat suomalaisia laudoilta

HELSINKI, VILAMOURA

Jättimäinen aallokko yllätti suomalaiset purjelautailijat RS:X-luokan toisena kisapäivänä Portugalissa. Tuuli Petäjä-Sirén kertoi kirjaimellisesti huuhtoutuneensa päivän avauslähdössä porukan hännille, kun päälle murtunut aalto pudotti hänet laudalta Vilamouran kovissa tuulissa.

– Onnistuin kuitenkin nousemaan ihan hyville sijoille, kun iso saderintama ja kova tuuli iskivät rata-alueelle, ja muut vuorostaan uivat, Petäjä-Sirén viestitti STT:lle.

Hän oli keskiviikon starteissa 12:s, 14:s ja 16:s. Tokion olympialaisiin jo valittu Petäjä-Sirén on kahden kisapäivän jälkeen 17. sijalla ja tavoittelee nousua kymmenen parhaan joukkoon.

–  Aika paljon kohellusta mahtui tähän päivään. En ole saanut treeneissä näkynyttä hyvää virettä kisaradalle, mutta onneksi yli puolet kisaviikosta on vielä jäljellä.

Lauantaina päättyvissä EM-kisoissa kilpailee neljä suomalaista, joista valtaosa harjoitteli Vilamourassa neljä viikkoa ennen EM-kisoja. Keskiviikon olot olivat poikkeukselliset, sillä isojen aaltojen lisäksi vaativuutta nostivat sade ja 8–15 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli. Naisten kisassa 29. sijalla jatkava Aleksandra Blinnikka myönsi, että olot olivat "extreme".

–  Tuli uitua aika paljon. Tämmöistä tämä välillä on, ei sille voi mitään. Enemmän vaan treeniä isossa aallokossa, Blinnikka sanoi.

Miesten EM-kisassa Jakob Eklund on sijalla 40 ja Filip Store sijalla 41. Mukana on 43 miestä.

–  Tämä on tasoni kovalla kelillä. Ei jää mitään jossiteltavaa, Eklund myönsi.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa