Petra Olli jäi EM-paineissa ilman voittoa ja mitalia – suomalaispainija taipui pronssiottelussa Venäjän Kuznetsovalle

ROOMA

Venäjän 22-vuotias Mariia Kuznetsova piti itseään kolme vuotta vanhemman Petra Ollin kurissa Rooman EM-painien pronssiottelussa.

Lähes vuoden ilman virallista ottelua ollut Olli ei päässyt millään parhaalle tasolleen. Niinpä Kuznetsova vei 65-kiloisten pronssin, ja Olli jäi mitalitta. Numerot olivat Kuznetsovan eduksi 8–4.

Ottelu oli Ollille mollivoittoinen jo avausjaksolla. Ripeäliikkeinen Kuznetsova tarrasi tuolloin Ollia reidestä ja tempaisi reisinostolla kaksi pinnaa. Kuznetsova otti vielä toiset kaksi pistettä kahteen kertaan toteuttamallaan taaksemenolla.

Olli hävisi avausjakson luvuin 4–0.

Toisella jaksolla nähtiin vanhaa tuttua Ollia, kun hän pystyi kuin pystyikin puikkaamaan kaksi pistettä. Nopea Kuznetsova kuitenkin passasi jatkossa Ollin sinänsä hyvät yritykset kaksi kertaa edukseen ja siirtyi jo 8–2-johtoon.

Jälkijakson lopussa Olli pystyi vielä ottamaan kaksi pistettä. Mutta mitalia ja voittoa ei mikään tuonut. Olli jäi tylysti ilman mitalia ja voittoa EM-Roomassa.

Kuznetsovalle toinen aikuisten EM-pronssi

Olli on painiurallaan kerännyt kuusi aikuisten arvokisamitalia. Ollin perjantaina kukistanut Kuznetsova on vielä tulokas, mutta hyvä sellainen. Hän otti nyt toisen aikuisten EM-pronssinsa.

Alle 23-vuotiaissa Kuznetsova on voittanut kaksi EM-kultaa ja ollut tuossa luokassa kertaalleen MM-pronssilla.

Vaikka Ollilla oli pitkä kilpatauko painista, on hän toki molskilla liikehtinyt tauollakin. Olli on treenannut tiiviisti naispainin kansainväliseksi keskukseksi luettavalla Kuortaneen urheiluopistolla.

Viime joulukuussa Olli harjoitteli ankarasti kahden viikon ajan Kiinassa.

Viidenneksi sijoittunut Olli hävisi Roomassa molemmat ottelunsa. Avauskamppailussaan hän taipui Azerbaidzhanin Elis Manolovalle 1–8. Paikka pronssikamppailussa avautui, kun Manolova eteni finaaliin.

Painoluokan mestariksi paini Bulgarian Mimi Nikolova Hristova, joka kukisti finaalissa Manolovan 6–3.

Kommentoi