Petteri Koponen siirtyy Italian koripalloliigaan – "En ole pitkään aikaan pelannut korista"

REGGIO EMILIA, HELSINKI

Suomen koripallomaajoukkueen pelintekijä Petteri Koponen, 32, siirtyy Italian pääsarjaseura Pallacanestro Reggianaan loppukauden kattavalla sopimuksella.

Koponen ei ole pelannut tällä kaudella seurajoukkueessa lainkaan. Koposella oli sopimus Bayern Münchenin kanssa, vaikka saksalaisseura ilmoitti jo kesällä, ettei suomalainen kuulu joukkueen suunnitelmiin.

–  Todella hyvät fiilikset. En ole pitkään aikaan pelannut korista, ja neuvotteluissakin oli omat kiemuransa, kun olin sopimuksessa Bayernin kanssa ja koronatilanne vaikuttaa korismarkkinoihin. Lopulta päästiin yhteisymmärrykseen, ja pääsen vetämään tossut jalkaan, Koponen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Lämpimät muistot Italiasta

Reggiana pelaa viikonloppuna vierasottelun Milanossa, mutta Koponen ei todennäköisesti ole vielä tuolloin kokoonpanossa.

–  Vielä en ole ehtinyt vetää joukkueen kanssa 5–5-treenejä. Tarkoitus olisi päästä nyt treenaamaan kunnolla ja aloittaa vähitellen oma paluu arkeen.

Koponen on aiemmin pelannut 2008–2012 Italiassa Virtus Bolognassa.

–  Oli ihan ainutlaatuista saada olla tällä tavalla keskellä peliuraa puoli vuotta kotona perheen kanssa, mutta on myös kiva päästä takaisin harjoittamaan ammattiaan ja vielä Italiassa, josta kaikki tavallaan alkoi, Koponen sanoi.

Koponen on edustanut pitkällä urallaan ulkomailla myös venäläistä Himkiä ja espanjalaista Barcelonaa. Reggiana on tällä hetkellä sarjataulukossa hieman keskiviivan huonommalla puolella.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa