Potkonen nostatti olympiamitalitoiveita, Raitanen, Kuivisto ja Mäkelä ottivat jatkopaikat yleisurheiluavauksessa

TOKIO

Suomalaisten suoritukset Tokion olympialaisissa 30. heinäkuuta:

Golf: Suomalaispelaajista Sami Välimäki jatkoi miesten kisassa siitä, mihin torstaina jäi, eli pelasi kierroksen 70 lyönnillä tulokseen –1. Hän on kahden kierroksen jälkeen lukemassa kaksi alle parin ja yhdeksän lyönnin päässä johtavasta Yhdysvaltain Xander Schauffelesta. Välimäki jakaa 60 pelaajan joukossa 34. sijaa, mutta kaikki eivät ukonilman takia ehtineet toista kierrosta loppuun saakka. Kalle Samooja petrasi epäonnistuneesta avauspäivästään pelattuaan kakkoskierroksen lukemaan –3.

Nyrkkeily: Rion 2016 olympiapronssimitalisti Mira Potkonen on voiton päässä viiden vuoden takaisesta saavutuksestaan, kun hän kukisti naisten alle 60 kilon sarjassa toisella kierroksella Etelä-Korean Oh Yeon-jinin 4–1. Kahdeksan parhaan joukkoon selviytynyt Potkonen kohtaa puolivälierissä Turkin Esra Yildizin, ja voitolla heltiää mitali.

Purjehdus: Tuula Tenkanen purjehti naisten Laser radialissa peruskilpailun kahdessa viimeisessä lähdössä sijat 32 ja 9. Hän putosi kokonaiskilpailussa toiselta sijalta seitsemänneksi, mutta selviytyi kymmenen parhaan joukkoon sunnuntain mitalilähtöön, jossa jaossa on tuplapisteet. Tenkanen on kolmannesta sijasta kahdeksan pisteen päässä. Miesten Laserissa Kaarle Tapper purjehti peruskisan viimeisissä lähdöissä sijat 6 ja 12 ja kipusi kokonaiskilpailussa 13. sijalta kymmenenneksi, viimeisenä sunnuntain mitalilähtöön. Hänellä on matkaa pronssimitaliin 19 pistettä.

Uinti: Ari-Pekka Liukkonen karsiutui alkuerissä 50 metrin vapaauinnin välieristä, mutta olympiakisojen ensikertalainen Fanny Teijonsalo pääsi välieriin takaportin kautta. Teijonsalo ui naisten 50 metrin vapaauinnissa ajan 24,79 ja jäi Suomen ennätyksestään sekä jatkopaikasta kaksi sadasosasekuntia. Hän oli 17:s, mutta pääsi lopulta välieriin Hongkongin Siobhan Haugheyn vetäydyttyä kilpailusta. Kevään Euroopan mestari Liukkonen ui miehissä 22,25 ja oli 26:s jäätyään välieräpaikasta 0,28 sekuntia.

Yleisurheilu: Topi Raitanen juoksi miesten 3  000 metrin esteissä suoran finaalipaikan yllettyään alkuerässään toiseksi kesän parhaalla ajallaan 8.19,17. Hän oli 15:nneksi nopein. Sara Kuivisto juoksi naisten 800 metrillä välieriin Suomen ennätyksellä 2.00,15. Hän oli alkueränsä neljäs ja koko joukon aikavertailussa kuudes. Naisten kolmiloikkakarsinnassa Kristiina Mäkelä jäi tuloksellaan 14,21 karsintarajasta 19 senttiä, mutta pääsi viimeisenä eli 12:ntena finaaliin. Senni Salmisen kohtalo oli karsiutua ensimmäisenä, kun hänen tuloksensa oli 14,20.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa