Mercedes "juonitteli" eturivin paikat – Hamilton paalulta ja Bottas kakkosruudusta Unkarin kisaan

BUDAPEST, HELSINKI

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi paalupaikan formula ykkösten Unkarin gp:n huomiseen kilpailuun. Tallitoveri Valtteri Bottas täydensi tallin aika-ajomenestyksen kakkossijallaan, ja MM-pistekärjessä Hamiltonin kanssa taisteleva Red Bullin Max Verstappen jäi kolmanneksi.

Aika-ajojen ratkaisuhetket toivat draamaa ja kuumensivat tunteita. Hamilton hidasteli tietyissä kohdissa ulosmenokierroksellaan, ja perässä tulleista Red Bullin Sergio Perez ei ikinä ehtinyt nopealle kierrokselle ennen ajan loppua.

–  Miksi he (Mercedes) tuollaista tekevät?, neljänteen ruutuun jäänyt Perez kyseli talliradiossa.

–  Vähän juonittelua, varikolta todettiin kuivasti.

Kahden mahtitallin jo valmiiksi tulehtumaan päin olleille suhteille Mercedeksen kikkailu ei tehne parannusta. Mutta joka tapauksessa huomisesta kisasta on luvassa herkullista taistoa helteisellä Hungaroringillä tasaisten tallien välillä. Oma lukunsa kisan startissa on se, että Mercedes-kaksikko lähtee medium-renkailla muiden kärkiautojen startatessa pehmeillä renkailla.

Yleisöltä buuauksia

Hamilton sai kuunnella yleisön buuauksia ratahaastattelussa. Yleisölle tallin (tai kuljettajan) kikkailu loppuhetkillä ei maistunut.

–  Mahtava aika-ajokierros ja mahtavaa joukkuepeliä kaikilta tallissa, Valtteri mukaan lukien. Tehtaalla ei ole jätetty kiveäkään kääntämättä (auton valmistelemisessa viikonloppuun), en ole koskaan tuntenut oloani niin mahtavaksi buuauksien kanssa. Eivät ne (buuaukset) haittaa minua, Hamilton totesi.

Valtteri Bottas puolestaan harmitteli yleisön käytöstä.

–  En yleensä puhu tällaisista jutuista, en sano sitä mitä ajattelen. Mutta kuulin paljon buuauksia, enkä ymmärrä sitä. Haluaisin noiden ihmisten miettivän käytöstään, koska tuo ei mielestäni ollut reilua, Bottas sanoi.

–  Olemme täällä urheilijoina antamassa kaiken irti itsestämme, lajissa jota rakastamme. Lewis ajoi upean kierroksen ja palkaksi tulee buuausta. Se ei ole oikein, se ei ole reilua eikä tuollaista halua nähdä.

Bottas odottaa "innolla"

Mercedes-kuljettajat pohtivat myös rengasvalintojen vaikutuksia.

–  Pehmeät renkaat ovat jotakuinkin viiden metrin arvoiset (tultaessa) ensimmäiseen mutkaan. Oli yllättävää nähdä, että kymmenen kärjessä kaikki muut paitsi me ovat pehmeillä renkailla, Hamilton sanoi.

Bottas kertoi odottavansa huomista kisaa "innolla".

–  Jännittävää tulee. Red Bullit pehmeillä, me mediumeilla, joten hyvää taistoa luvassa. Hienoa, että on kaksi Mercedestä eturivissä, Bottas tiivisti.

Tällä kaudella jo viisi paalupaikkaa ajanut Verstappen ei luonnollisestikaan ollut tyytyväinen.

–  Koko viikonloppu on mennyt meillä vähän jäljessä, ja se näkyi aika-ajoissa. Ei tämä sitä ole mitä halusimme, mutta kolmossijalla kuitenkin ollaan ja katsotaan mitä pystymme tekemään, Verstappen sanoi.

–  Todella kuumaa on luvassa, joten softit eivät kestä niin kauan kuin mediumit. Mutta lähdön pitäisi meiltä sujua.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli aika-ajojen 13:s.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa