Ruotsi aikoo aloittaa jalkapallosarjat kesäkuun puolivälissä

TUKHOLMA

Ruotsin jalkapalloilun korkein miesten sarjataso Allsvenskan pyritään käynnistämään kesäkuun puolivälissä. Myös Superettan eli toiseksi korkein sarjataso on tarkoitus aloittaa samana päivänä 14. kesäkuuta.

–  Päivämäärä ilmoitettiin videolinkin kautta sarjoissa pelaaville 32 seuralle tiistaina ja kaikki hyväksyivät päivämäärän, sarja ilmoitti nettisivuillaan.

–  Teemme parhaillaan koko kauden pelisuunnitelmaa, jota varten tarvitsemme ensimmäiseksi Euroopan jalkapalloliiton Uefan kansainvälisen kalenterin.

Allsvenskan kertoi, että sarjat pyritään järjestämään yleisön läsnäollessa.

Hieman yli 10  miljoonan asukkaan Ruotsissa oli Worldometerin mukaan tiistaihin mennessä yli 15  000 koronavirustartuntaa. Viruksen aiheuttamaan tautiin kuolleita oli 1  765.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa