Samooja otti aikalisän golfin Euroopan-kiertueella, vetäytyi Walesin kilpailusta

WARE

Kalle Samooja pitää taukoa golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailuista eikä starttaa torstaina Walesissa alkavaan kilpailuun. Sunnuntaina Samooja pettyi peliinsä Britannian Waressa, jossa hän pelasi päätöspäivän 73 lyönnillä.

Samooja on kilpailussa 65. sijalla, kun päätöskierros on vielä kesken.

–  Tämä ukko hyytyi vähän totaalisesti. Ei löytynyt kipinää oikein missään vaiheessa, Samooja harmitteli tiedotteessaan.

Hän merkkautti tuloskorttiinsa tänään kolme birdieä ja viisi bogia. Neljän kierroksen yhteistulokseksi tuli 281 lyöntiä (–3).

Samooja perui osallistumisensa Walesin Newportissa loppuviikolla pelattavaan kilpailuun.

–  Hyytyi jopa sen verran, että peruin ensi viikon kisan ja lennän täältä himaan. Katsellaan sitten, milloin jatketaan taas pelejä, Samooja sanoi.

Tämän viikon kilpailussa Tapio Pulkkanen kukisti lopputuloksissa Samoojan kahdella lyönnillä. Pulkkasen päätöskierros sujui 72 lyönnillä, jolla hän ylitti kentän mittatuloksen yhdellä lyönnillä. Tuloskorttia värittivät kolme birdieä ja neljä bogia.

Newportissa suomalaisosaamista edustaa Sami Välimäki. Mikko Korhonen palaa kiertueelle 20. elokuuta alkavassa kilpailussa Walesissa.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa