F1-sirkus jatkuu Barcelonan kuumuudessa – Silverstonessa juhlinut Verstappen jahtaa Hamiltonia MM-taistossa

BARCELONA

Renkaiden kestävyyden ja ilman lämpötilan uskotaan näyttelevän päärooleja viikonloppuna Barcelonassa ajettavassa formula ykkösten Espanjan gp:ssä.

Barcelonan osakilpailu on ajettu yleensä toukokuussa, mutta tänä vuonna se siirtyi loppukesään koronaviruspandemian vuoksi. Toukokuussa Barcelonassa on yleensä elokuuta viileämpää. Tälle viikonlopulle katalonialaiskaupunkiin on ennustettu jopa 30 asteen lämpötiloja.

–  Barcelonan rata on erilainen. Katsotaan, kuinka kilpailukykyisiä olemme Mercedestä vastaan tällä kertaa ja miten lämpötila vaikuttaa jokaiseen, Red Bullin Max Verstappen pohti.

Verstappen paineli voittoon viime viikonloppuna Silverstonessa ja oli sitä ennen samalla radalla toinen. Hollantilaiskuljettaja on Mercedeksen Lewis Hamiltonista 30 pisteen päässä MM-sarjassa. Näin on siitäkin huolimatta, että Verstappen joutui keskeyttämään kauden avauskisassa Itävallassa. MM-sarjassa kolmanneksi tipahtanut Valtteri Bottas on neljän pisteen päässä Verstappenista.

–  Voitto oli massiivinen saavutus tallille ja Hondalle. Uskomaton tulos, vähän odottamaton, Verstappen kertasi.

Mercedeksen tallipomo Toto Wolff myönsi alkuviikosta, että sillä on nyt menossa mestaruustaistelu Verstappenin kanssa.

"Sensaatiomainen" Verstappen

Verstappenin suoritusta Silverstonessa hehkutti jopa F1-sarjan moottoriurheilujohtaja Ross Brawn.

–  Hän oli yksinkertaisesti sensaatiomainen. Hän muistuttaa minua Michael Schumacherista monin tavoin, Brawn suitsutti.

Brawn toimi teknisenä johtajana Benettonilla ja Ferrarilla aikana, jolloin Schumacher voitti yhteensä seitsemän maailmanmestaruutta.

Renkaiden kulumisesta viime kisoissa kärsinyttä Mercedestä helpottaa tieto siitä, että rengastoimittaja Pirelli on luvannut palaavansa kovempiin rengasyhdisteisiin Barcelonassa.

–  En ole varma, kuinka renkaat kestävät Barcelonan radalla lämpimässä säässä. Asiassa on paljon epätietoisuutta, koska ajamme radalla yleensä keväällä. Odotan kuitenkin kisaa innolla, Verstappen kertoi.

Verstappen nappasi uransa avausvoiton juuri Barcelonassa neljä vuotta sitten. Hänestä tuli nuorin tähänastinen gp-voittaja 18 vuoden ja 228 päivän ikäisenä.

Perez selätti koronaviruksen

Meksikolaiskuljettaja Sergio Perez palaa Racing Pointin rattiin viikonloppuna formula ykkösten Espanjan osakilpailussa Barcelonassa, tiedotti talli torstaina Twitterissä.

Perez oli sivussa kahdesta edellisestä osakilpailusta koronavirustartunnan vuoksi. Racing Pointin mukaan Perez on nyt kuitenkin antanut negatiivisen koronatestituloksen ja pääsee palaamaan varikolle ja tositoimiin radalle.

Perezin tilalla Racing Pointin toista autoa ajoi Silverstonen kahdessa kisassa saksalainen Nico Hülkenberg.

Perez on ehtinyt ajaa tällä kaudella kolme osakilpailua. Hän on kerännyt niistä 22 MM-pistettä.

--

Lähteenä myös AFP.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa