SJK perustaa tytöille monia uusia joukkueita eri ikäryhmiin – naisten joukkue pitkän aikavälin tavoitteena

SEINÄJOKI

SJK:n 06-ikäluokan tyttöjoukkue saa syksystä eteenpäin rinnalleen useita uusia ikäryhmiä. Seura pyrkii rakentamaan tytöille katkeamattoman pelaajapolun lapsesta aina aikuiseksi saakka. Uusien juniorijoukkueiden lisäksi myös SJK:n jalkapallolukio ottaa jatkossa vastaan tyttöpelaajia.

– Vihdoinkin tämä on mahdollista, että tytöille tarjotaan samanlainen pelaajapolku kuin pojillekin. Sitä on toivottu ja odotettu, iloitsee Maria Da Silva, SJK-junioreiden tyttöjalkapallotoiminnan koordinaattori seuran tiedotteessa.

– Aloitamme nyt toiminnan 06-syntyneistä alaspäin ja koitamme saada kaikki ikäjoukkueet kokoon. Jos emme onnistu heti, niin uskon, että saamme ne pyörimään viimeistään vuoden-parin sisällä.

Ilmoittautuminen uusiin tyttöjoukkueisiin alkaa elokuussa. Siitä alkaa pitkä projekti, jonka päämääränä on rakentaa SJK:hon jonain päivänä myös naisten joukkue.

– Tulevaisuudessa olisi mahtavaa, että SJK:n naisjoukkue pelaisi täällä stadionilla. Tarkoituksena on luoda siten esikuvia myös naispelaajista tyttöjunioreille. Tällä hetkellähän tytöt haaveilevat pääsevänsä Mehmet Hetemaj’n kanssa samaan joukkueeseen pelaamaan, joten siellä ne esikuvat tällä hetkellä heille on, Da Silva sanoo.

Tyttöjen pääsy jalkapallolukioon tekee mahdolliseksi myös opiskelun ja harjoittelun saumattoman yhdistämisen. Lukion jälkeen Seinäjoella voi jatkaa pelaamista esimerkiksi ammattikorkeakoulun ohessa.

– Silloin kun itse pelasin, niin tytöt lähtivät täältä opiskelujen vuoksi muualle pelaamaan. Nyt täällä on mahdollisuus käydä jalkapallolukio tai opiskella ammattikorkeakoulussa. Sitä kautta uskon, että tyttöfutaajia voisi jäädä enemmän Seinäjoelle ja lähialueille, Da Silva toivoo.

– Tällä hetkellä naisten Kansallisessa Liigassa lähes kaikki joukkueet tulevat Etelä-Suomesta, joten kyllä minä ajattelen, että tälläkin alueella voisi olla joukkue.

SJK:n tyttöjoukkueissa valmennus on korkeatasoista ja pelaajien tavoitteisiin räätälöityä. Jokaisessa ikäluokassa vastuuvalmentajien tukena toimii useampia apuvalmentajia, mikä mahdollistaa ryhmien jakamisen pienempiin osiin.

– Meillä on harrastepelaajia, kilpapelaajia ja sellaisia, jotka eivät välttämättä juuri sillä hetkellä ole pyrkimässä huipulle. He pelaavat samoissa joukkueissa ja me kerromme avoimesti, kuinka pelaajat jaetaan harjoituksissa sen hetkisen tason mukaan eri ryhmiin. Tämä takaa sen, että jokainen pelaaja saa silloin oman tasonsa mukaista kilpailua treeneissä, kertoo Timo Rauhala, SJK-junioreiden seurakehittäjä.

– Tällä tavoin palvellaan sekä niitä, jotka haluavat jalkapallosta vain hauskan harrastuksen että myös niitä, jotka oikeasti haluavat tosissaan huipulle.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi