Taitoluistelun MM-kilpailut perutaan koronaviruksen takia

MONTREAL

Taitoluistelun MM-kisoja ei järjestetä ensi viikolla Montrealissa. Quebecin terveysministeri Danielle McCann kertoi keskiviikkona lehdistötilaisuudessa, että MM-kisat perutaan koronavirusriskin takia.

Suomen MM-joukkueeseen oli nimetty Emmi Peltonen naisten yksinluisteluun ja Juulia Turkkila sekä Matthias Versluis jäätanssiin. Roman Galay perui kilpailumatkansa jo aiemmin selkävaivojen vuoksi.

MM-kisoihin oli määrä osallistua noin 200 luistelijaa 50 eri maasta.

Myös Kansainvälinen luisteluliitto ISU on vahvistanut kotisivuillaan, että kilpailut perutaan. ISU selvittää parhaillaan, onko kisoja mahdollista järjestää loppuvuodesta.

Taitoluistelun MM-kisat on toinen MM-tapahtuma, joka on peruttu Kanadassa viime päivinä koronaviruksen takia. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ilmoitti lauantaina, ettei naisten MM-turnausta pelata Kanadassa maalis-huhtikuussa.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa