Neljänneksi purjehtinut Tenkanen avasi toivomustensa mukaan tasaisesti, Tapper purjehti toisen sijan, Petäjä-Siren 14:s kolmen lähdön jälkeen

TOKIO

Laser-purjehtija Tuula Tenkanen sai kaipaamansa tasaisen alun Tokion olympialaisten regatassa. Tenkanen on kahden lähdön jälkeen Laser radialissa neljäntenä purjehdittuaan sijat yhdeksän ja kuusi.

–  Olen tyytyväinen päivään. Avotuuleen purjehtimiseen jäi parannettavaa huomiseksi, mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen, Tenkanen kertoi Enoshiman purjehduskeskuksen maalialueella.

Ensimmäinen lähtö purjehdittiin kevyeen maatuuleen, ja sen jälkeen purjehtijat joutuivat odottamaan lähes puolitoista tuntia merellä toista lähtöään. Odotuksen syy oli parempien kisaolojen varmistaminen. Tuuli kääntyikin puhaltamaan mereltä ja toi aallokkoa.

Rannassa helle paahtoi noin 35 asteen voimalla, mutta Tenkasen mukaan merellä pärjäsi hyvin.

– Valmentajalla on jäävettä, jota saa kaadettua päälle, ja kylmiä pyyhkeitä. Odotellessa sai pidettyä itsensä viileänä, mutta kisassa oli toki kuuma.

Avotuulivauhtiaan Tenkanen moitti ja arvioi sen johtuneen rentouden puutteesta. Ennakkoon tärkeinä pitämiään lähtöjä hän kuvasi riittävän hyviksi.

Tenkasella on kahdesta lähdöstä 15 pistettä. Kisaa johtaa Saksan Svenja Weger, joka oli ensimmäisessä lähdössä viides ja voitti toisen. Toisena olevalla Tanskan Anne-Marie Rindomilla on 11 pistettä ja Kroatian Elena Vorobevalla 13.

Rion olympiavoittoa puolustava Hollannin Marit Bouwmeester on avauspäivän jälkeen 18. sijalla, ja muutamalla muullakin suosikilla oli vaikea avauspäivä.

–  Usein purjehduksessa kannattaa purjehtia itse mahdollisimman hyvin ja katsoa tulokset vasta myöhemmin, Tenkanen kuittasi.

Laser radialin kisa jatkuu huomenna kahdella lähdöllä. Alkukilpailun kymmenestä lähtösijasta huonoimman voi pudottaa pois. Luokan kymmenen parasta purjehtijaa ratkaisee kärkisijoitukset mitalilähdössä, jonka on määrä olla ensi sunnuntaina.

Enoshimaan odotetaan alkuviikoksi epävakaata säätä, joka voi vaikuttaa kisojen aikatauluihin.

Tapper purjehti toisen sijan ensimmäisessä olympialähdössä

Kaarle Tapper on kesän aikana useaan otteeseen sanonut, että hän tavoittelee Tokion olympiapurjehduksista mitalia. Enoshiman purjehduskeskuksessa hän sai vahvan startin olympiaregatalleen, sillä Tapper purjehti Laser standardin avauslähdössä toiseksi.

Kisa on toki vasta lähtökuopissa, mutta Tapper oli tyytyväinen onnistumiseensa.

–  Lähtö oli huono, enkä alussa pystynyt toteuttamaan omaa taktiikkaani. Sitten löysin vapaita linjoja oikealta puolelta rataa, ja sieltä tuli hyvä nousu, Tapper kertoi.

Tapperia nopeampi oli vain Ranskan Jean Baptiste Bernaz, viime vuoden MM-kisojen nelonen ja Rion 2016 olympialaisten viitonen.

Enoshimassa Laserien toinen lähtö peruuntui yhden kryssin eli vastatuuliosuuden jälkeen, ja Tapper kertoi peruuntumisen syyksi ison tuulenkääntymän.

Kansainvälisessä ryhmässä harjoitteleva Tapper on hionut Tokiota varten etenkin venevauhtiaan, ja sunnuntaina hän sai harjoittelunsa onnistumisesta hyvät signaalit.

–  Venevauhti oli tosi kunnossa. Trimmit olivat kohdillaan, ja olen päässyt aika paljon treenaamaan tällaisia oloja. Oli hyvä fiilis veneeseen, Tapper sanoi ja kuvasi oloja kevyeksi keskituuleksi.

Juniorina menestynyt Tapper ei ole aiemmin yltänyt aikuisten arvokisoissa kolmen parhaan kärkeen, mutta vuoden 2018 MM-kisojen 12. sija nostatti toiveita aikuistenkin arvokisoihin. Tapperille, 25, mitalin kertominen tavoitteeksi on luontevaa.

– Treeneissä olen pystynyt voittamaan kilpakumppaneita ja uskon, että pystyn tekemään sen kisoissakin, Tapper totesi.

Sunnuntailta peruuntunut toinen lähtö kilpaillaan alkavalla viikolla, mahdollisesti jo maanantaina, jolloin päivän lähtömäärä nousisi kolmeen.

Petäjä-Sirén joutui kevyissä tuulissa lujille

Tuuli Petäjä-Sirén ja muut naisten RS:X-luokan purjelautailijat saivat olympiakisoilleen fyysisesti rankan alun Japanissa. Purjehduspaikalle Enoshimaan ennen kisoja ennakoidun rajun aallokon sijasta urakka koveni, koska kevyt tuuli pakotti naiset pumppaamaan purjeillaan lautaan lisää vauhtia.

–  Fyysisesti rankan päivän lisäksi sai olla silmätkin auki. Reitinvalinnoilla pystyi tekemään paljon, Petäjä-Sirén kommentoi Enoshiman kuivalla maalla.

Hän purjehti sunnuntaina lähtösijat 11, 14 ja 18, jotka tuottivat kokonaiskilpailussa 14. sijan 27 purjelautailijan joukossa.

–  Vaikka viimeinen lähtö oli olosuhteiden puolesta aikamoista kuraa, olen ylpeä, että tsemppasin loppuun asti. Pystyin nousemaan viimeisellä myötätuuliosuudella pari kolme sijaa. Ne ovat tärkeitä pisteitä, ja jokaisesta pisteestä pitää taistella, mitalilähtöön tähyävä Petäjä-Sirén kertoi.

Hän toivoo alkavaan viikkoon kovempaa tuulta, jotta purjelautailu näyttäisi sellaiselta vauhdikkaalta kilpaurheilulta, jollaiseksi se on tarkoitettu.

–  Kaikki on vielä mahdollista. Pakka sekoittuu vielä varmasti, eikä tässä ole menetetty mitään, Petäjä-Sirén vakuutti.

Viimeistä kertaa olympialaisissa kilpailtavaa RS:X-luokkaa johtaa hallitseva olympiavoittaja, Ranskan Charline Picon. Hän aloitti lähtösijoilla 1, 6 ja 2.

RS:X jatkaa olympiakilpailua maanantaina kolmella lähdöllä. Tusinan lähdön alkukilpailun on määrä päättyä torstaina, ja kymmenen parhaan mitalilähtö ajetaan lauantaina. Jos Japania lähestyvä sykloni tekee purjehtimisen alkuviikolla urheilijoille liian vaaralliseksi, aikataulut heittävät häränpyllyä.

Kommentoi







Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa