VPS täydentää rivejään kahdella miehellä: lainahyökkääjä KuPS:n riveistä, puolustukseen entinen KPV-pelaaja

Jalkapallon ykkösessä pelaava Vaasan Palloseura on täydentänyt rivejään paikalliskilpailijansa Kokkolan Pallo-Veikkojen entisellä pelaajalla Honar Abdilla ja Kuopionn Palloseurasta tulevalla lainapelaajalla Eetu Rissasella .

VPS kertoo verkkosivuillaan molemmista sopimuksista. Abdin kanssa VPS on solminut kuluvan kauden loppuun saakka kestävän sopimuksen, ja vasta 17-vuotias Rissanen liittyy raitapaitoihin lainasopimuksella.

25-vuotias Abdi on pelannut pääosin laitapuolustajan roolissa. Hänen edelliset seuransa ovat jyväskyläläinen JJK ja KPV.

JJK:ssa Abdi ehti pelata sekä ykköstä että jalkapalloliigaa, ennenkuin JJK putosi nykyiselle sarjatasolleen kakkoseen. Vuoden 2019 alussa hän siirtyi jalkapalloliigaan nousseen KPV:n riveihin, mutta KPV-pestiä sotki loukkaantuminen.

Abdi ja KPV purkivat sopimuksensa elokuun alussa.

– Treenasin ja olin hyvässä kunnossa, mutta siitä huolimatta ei tullut vastuuta. Ajattelin, että on parempi lähteä sieltä. Uskon, että täällä (VPS:ssa) pystyn aloittamaan uutta polkua ja auttamaan jengiä, Abdi kommentoi VPS:n verkkosivuilla.

– Ei ollut vaikea valita, mihin haluan KPV:n jälkeen. Vepsu oli lähellä ja kun tyttöystäväkin opiskelee Vaasassa, niin Vepsu oli ensimmäinen vaihtoehto.

VPS kertoo tiedotteessaan, että oikeajalkainen Abdi on ensisijaisesti vaihtoehto raitapaitojen puolustuksen oikealle laidalle. VPS havittelee Abdia etenkin hyökkäävään rooliin.

VPS:n päävalmentaja Christian Sund on tyytyväinen joukkueen uuteen hankintaan.

– Viime kaudella hänellä oli pidempi loukkaantuminen, mutta meille hän on kyllä hyvä pelaaja. Hän on hyvä puolustaja, osaa puolustaa hyvin, mutta on myös erittäin hyvä pelaamaan ylöspäin. Hän on myös pallovarma. Uskon, että hän voi kehittyä vielä paljon, vaikka hän onkin varmasti kkösen tasolle hyvä pelaaja, Sund sanoo VPS:n verkkosivustolla.

Sundin arvion mukaan Abdi tuo joukkueen pelaamiseen uusia taktisia vaihtoehtoja.

Rissanen on Iisalmesta lähtöisin ja hänen pelipaikkansa on hyökkäyksessä. Kuopion Palloseuran organisaatioon hän liittyi vuoden 2019 alussa, ja on pelannut pääasiassa KuPS:n farmijoukkueessa SC KuFussa kakkosta. Tällä kaudella Rissanen on tehnyt KuFulle viisi maalia seitsemässä ottelussa.

VPS-komennus tuli Rissaselle nopealla aikataululla, ja hän on ehtinyt perehtyä VPS:n pelisysteemiin vain pintapuolisesti.

– En ole vielä hirveästi tutustunut, mutta olen katsonut matseja ja tiedän Vepsun pelin perusajatuksen. Se sopii mielestäni minunkaltaiselleni pelaajalle, Rissanen kommentoi VPS:n verkkosivuilla.

VPS kohtaa lauantaina 22. elokuuta kotiottelussaan Mikkelin Palloilijat, ja Abdi on todennäköisesti pelikelpoinen jo silloin.

Rissanen puolestaan saatetaan nähdä kolmosen ottelussa VPS Akatemian riveissä jo tänään torstaina, kun VPS Akatemia kohtaa Vöyrillä Norrvalla FF:n kello 19. Ottelu on VPS Akatemialle tärkeä, sillä siinä ratkeaa pääsy Kolmosen lohkon yläloppusarjaan.

Juttua päivitetty kello 14: muokattu juttua kauttaaltaan, lisätty tieto Rissasen lainasopimuksesta.

Kommentoi








Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa