Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Eduskunnan on määrä käsitellä tartuntatautilain muutosesityksiä

Eduskunnan on määrä käsitellä tänään hallituksen esittämiä muutoksia tartuntatautilakiin. Täysistunto alkaa kello 10.

Tartuntatautilain muutoksilla pyritään hillitsemään koronaepidemiaa. Uuden esityksen mukaan kaikkiin asiakas- ja osallistujatiloihin tulisi velvoite mahdollistaa käsien puhdistaminen. Siivousta tulisi tehostaa.

Hallituksen esityksen mukaan leviämisvaiheessa kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea kahdeksi viikoksi asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitettuja tiloja, mikäli ne ovat koronan kannalta erityisen riskialttiita.

Näitä ovat muun muassa kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, yleiset saunat ja uimahallit, sisäleikkipuistot sekä liikunta- ja urheilutilat.

Epidemian kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla voitaisiin rajoittaa liikennevälineiden matkustajamääriä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin päätöksellä enintään puoleen normaalista.

Kiihtymisvaiheen alueilla viranomainen voi myös tehdä alueellisen päätöksen, että elinkeinotoiminta on järjestettävä ilman lähikontaktien syntymistä.

Kotitalousvähennyksen suosio on noussut jatkuvasti

Kotitalousvähennyksen suosio on kasvanut jatkuvasti viime vuosina, Verohallinnosta kerrotaan. Vähennyksen käytössä näkyy kasvua sekä sitä hakeneiden ihmisten lukumäärässä että tehtyjen vähennysten euromäärässä. Kuluvan vuoden osalta tilastoja asiasta ei tosin ole vielä saatavilla.

Hallituksen viime vuonna tekemä leikkaus kotitalousvähennykseen tuli voimaan tänä vuonna. Verohallinnosta arvioidaan, että leikkauksella on ollut enemmän vaikutusta kulutuskysyntään kuin merkittävään harmaan talouden kasvuun.

Suomessa yksityishenkilöiden ostamat pimeät työt vähenivät merkittävästi 1990-luvun lopulla, jolloin kotitalousvähennys otettiin käyttöön. Ennen tätä esimerkiksi kodin siivous-, remontointi- ja kunnossapitotöitä ostettiin enemmän pimeästi.

Riihimäellä riehunut kerrostalon ullakkopalo sammutettu

Perjantaina alkuillasta Riihimäellä kerrostalossa syttynyt ullakkopalo on sammutettu, mutta paikalla jatkuu jälkivartiointi läpi yön, kertoo Kanta-Hämeen pelastuslaitos.

Tulipalo alkoi Riihimäen Hämeenkadulla sijaitsevan kerrostalon yhdestä huoneistosta, josta se levisi kattorakenteisiin ja ullakolle. Huoneistossa ei ollut palon syttymishetkellä asukkaita, eikä palosta aiheutunut henkilövahinkoja.

Seitsemän talon asukasta evakuoitiin ja heille järjestettiin tilapäismajoitus. Siitä voi tulla asukkaille pitkä, sillä rajusti riehunut palo teki pahaa jälkeä talossa, päivystävä palomestari arvioi myöhään perjantaina.

Tulipaloa oli sammuttamassa toistakymmentä yksikköä.

Virtuaalisesta huippukokouksesta odotetaan uusia sitoumuksia ilmastotoimista

YK:n virtuaaliseen ilmastohuippukokoukseen osallistuvilta mailta odotetaan tänään uusia kunnianhimoisia sitoumuksia päästöjen vähentämisestä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Kokous järjestetään päivälleen viisi vuotta Pariisin ilmastosopimuksen hyväksymisen jälkeen.

Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.). Global Ambition Summit -kokous pohjustaa vuoden kuluttua marraskuussa Glasgow’ssa pidettävää ilmastokokousta, jota jouduttiin lykkäämään koronapandemian takia.

Elintarvike- ja lääkevirasto myönsi Pfizerin koronarokotteelle käyttöluvan Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA on antanut luvan käyttää Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotetta. Viraston asiantuntijapaneeli oli jo aiemmin suositellut rokotteen hyväksymistä hätätilannekäyttöön 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille potilaille.

Washington Post kertoi aiemmin, että Valkoisen talon kansliapäällikkö Mark Meadows olisi painostanut FDA:n johtajaa Stephen Hahnia eroamaan, mikäli FDA ei myönnä käyttölupaa perjantain aikana Yhdysvaltojen aikaa.

Hetkeä ennen FDA:n ilmoitusta Meksiko antoi luvan Pfizerin ja Biontechin rokotteen hätäkäytölle. (Lähde: AFP)

Meksikon terveysviranomaiset hyväksyivät Pfizerin koronarokotteen

Meksikon terveysviranomaiset antoivat hyväksyntänsä Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotteelle aikaisin lauantaiaamuna Suomen aikaa. Terveysvirastoa edustava Hugo Lopez-Gatelle sanoi, että rokotetta on sallittua käyttää hätätilanteessa.

Lähes 130 miljoonan asukkaan Meksikossa yli 1,2 miljoonaa ihmistä on saanut koronavirustartunnan, kertoo yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta. Virukseen liittyviä kuolemia on kirjattu yli 112 000.

Miljoonaa asukasta kohti Meksikossa on kuollut virukseen liittyen 867 ihmistä. Suomessa vastaava suhdeluku on tilastosivusto Worldometerin mukaan 82. (Lähde: AFP)

Yhdysvaltojen korkein oikeus hylkäsi Texasin kanteen, jonka tavoitteena oli hylätä vaa’ankieliosavaltioiden äänestystulos

Yhdysvalloissa korkein oikeus on hylännyt Texasin osavaltion kanteen, jossa vaadittiin Pennsylvanian, Michiganin, Wisconsinin ja Georgian osavaltioiden äänestystuloksen hylkäämistä presidentinvaaleissa. Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Korkeimman oikeuden päätös hylätä kanne oli yksimielinen.

Pennsylvania, Michigan, Wisconsin ja Georgia ovat niin sanottuja vaa’ankieliosavaltioita, joissa äänestystulos oli tiukka. Ne kääntyivät presidentti Donald Trumpin vastaehdokkaana vaalit voittaneen Joe Bidenin eduksi.

Useita mielenosoittajia loukkaantui New Yorkissa auton ajettua heidän päälleen

New Yorkissa Yhdysvalloissa useita ihmisiä on loukkaantunut, kun auto ajoi mielenosoittajien päälle, kertovat useat kansainväliset uutiskanavat.

Uutiskanava ABC:n mukaan useita ihmisiä vietiin sairaalahoitoon, mutta loukkaantuneiden vammat eivät ole hengenvaarallisia. ABC:n mukaan loukkaantuneita olisi ainakin seitsemän.

Uutistoimisto AFP:n mukaan poliisi ei vielä osannut sanoa, oliko kyseessä tahallinen teko vai onnettomuus. Auton kuljettaja jäi paikalle tapahtuneen jälkeen. Poliisi on kuullut häntä.

Yliajo tapahtui, kun jalkakäytävältä kadun puolelle tulleet mielenosoittajat olivat ympäröineet auton. Tämän jälkeen kuljettaja oli ajanut heidän päälleen.

Angelo Ogbonna puski West Hamille vierasvoiton Leedsistä

Perjantai-illan ainoassa jalkapallon Englannin Valioliigan ottelussa lontoolaisjoukkue West Ham haki 2-1-vierasvoiton Leedsistä. Lontoolaisten sankariksi nousi italialaispuolustaja Angelo Ogbonna, joka puski voittomaalin ottelun 80. minuutilla.

Ottelun avausmaalin teki kuitenkin kotijoukkue Leeds jo 6. minuutilla. Osumaa edelsi tilanne, jossa West Hamin maalivahti Lukasz Fabianski kaatoi rangaistusalueella Leedsin Patrick Bamfordin.

West Hamin 1-1-tasoitus syntyi 25. minuutilla, kun Tomas Soucek puski Jarrod Bowenin kulmapotkun maaliin.

West Ham nousi voittonsa ansiosta sarjassa viidenneksi.

https://www.washingtonpost.com/health/2020/12/11/trump-stephen-hahn-fda-covid-vaccine/

STT