Uutiset

Ylihärmän Säästöpankin isännät tekivät lopullisen päätöksen pankkifuusiosta – Palvelujen luvataan säilyvän ennallaan

Vuonna 1900 perustetulla Ylihärmän Säästöpankilla on yli 10 000 asiakasta ja 20 työntekijää. Pääkonttori on Kauhavalla, ja muut konttorit sijaitsevat Ylihärmässä, Seinäjoella ja Isossakyrössä. Pankkifuusiossa syntyvällä pankilla on asiakkaita 18 kunnan alueella yhteensä noin 77 000.
Arkistokuva.
Vuonna 1900 perustetulla Ylihärmän Säästöpankilla on yli 10 000 asiakasta ja 20 työntekijää. Pääkonttori on Kauhavalla, ja muut konttorit sijaitsevat Ylihärmässä, Seinäjoella ja Isossakyrössä. Pankkifuusiossa syntyvällä pankilla on asiakkaita 18 kunnan alueella yhteensä noin 77 000. Arkistokuva.
Kuva: Mia Kärkkäinen
Jaa artikkeli

Ylihärmän Säästöpankin isännät ovat hyväksyneet pankin liikkeenluovutuksen Aito Säästöpankille. Päätös syntyi tiistaina pidetyssä kokouksessa.

Aito Säästöpankin tiedotteen mukaan pankkien yhdistyminen tulee voimaan 1. kesäkuuta. Sitten Aito Säästöpankki Oy:n omistavat Ylihärmän, Huittisten, Ikaalisten ja Luopioisten Säästöpankkisäätiöt.

Pankin tuleva toimitusjohtaja Pirkko Ahonen kertoo, että Ylihärmän Säästöpankin asiakkaat jatkavat uuden pankin asiakkaina ja palvelut säilyvät ennallaan.

– Asiakkaat tahtovat pankilta ketteriä digitaalisia palveluja ja kokonaistaloutensa huomioivia kohtaamisia eri kanavissa. Vastaamme siihen kehittämällä palvelujamme ja asiantuntijuuttamme sekä kasvattamalla rahoitusmahdollisuuksiamme.

Palveluksessa on yhteensä yli 140 asiantuntijaa, yritys-, yksityis- ja lakipankkiiria Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Satakunnassa.

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje