Teknologiayhtiö Wärtsilä on tehnyt miljoonan euron lisäsijoituksen suomalaiseen Soletair Power Oy:hyn. Se on jatkoa 500 000 euron investoinnille vuonna 2019.
Soletair Power on kehittänyt teknologiaratkaisun, jonka avulla hiilidioksidista voidaan tuottaa synteettistä uusiutuvaa polttoainetta. Hiilidioksidi otetaan talteen rakennuksiin tulevasta ilmasta. Synteettisten uusiutuvien polttoaineiden tuottamisen lisäksi ilmasta talteen otettua hiilidioksidia voidaan käyttää useisiin tarkoituksiin ja teollisuussovelluksiin, esimerkiksi elintarviketeollisuudessa.
Hiilidioksidin talteenotto ilmakehästä on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Soletair Powerin rakennuksiin integroitava teknologia on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Hiilidioksidin talteenotto parantaa sisäilmaa, joten erityisesti koulut ja työpaikat ovat kohteita, joissa teknologiaa voidaan hyödyntää.
– Soletair Power on jo osoittanut, kuinka talteen otettu hiilidioksidi voidaan muuttaa synteettiseksi uusiutuvaksi polttoaineeksi, Wärtsilä Energyn uusien liiketoimintojen johtaja Matti Rautkivi sanoo tiedotteessa.
Uuden sijoituksen avulla Soletair Powerin on mahdollista laajentaa kehittämänsä hiilidioksidin talteenottoratkaisun tuotantoa ja tehostaa myyntiä maailmanlaajuisesti.
– Tämä viimeisin Wärtsilän investointi on tärkeä, koska sen avulla voimme vastata kasvavaan kustannustehokkaiden ja hiilineutraalien ratkaisujen kysyntään, Soletair Powerin toimitusjohtaja Petri Laakso kertoo tiedotteessa.