Opiskeluvuosina 90-luvulla tapasin kuskata isovanhempiani jouluostoksille. Mamman kanssa kiersimme kauppoja ja kikattelimme lahjaideoille. Mamma oli sota- ja pula-ajan kokenut ja tarkan markan vartija, mutta kuitenkin pukinpussi lastenlapsille oli aina muhkea, muttei juuri koskaan ostanut itselleen mitään.
Papan muistan aina lotonneen, joka lauantai jännitettiin oikeaa lottoriviä. Viikoittain hän mietti, miten voittorahat lapsille ja lastenlapsille jakaisi, muttei koskaan suunnitellut itselleen jättävänsä mitään. Heille oli tärkeintä nähdä, että jälkipolvi voi hyvin, omasta hyvinvoinnistaan olivat aina valmiita tinkimään.
Mamma ja pappa olivat eläneet hyvinvointivaltion rakentumisen ajan sotien jälkeen, nähneet, miten hyvinvointi perustuu sille, että ne, joilla oli varaa ja valuuttaa, huolehtivat niistä, joilla sitä ei niin ollut. Se on myös ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruspilari, yhteinen ymmärrys ja hyväksyntä sille, että huolehdimme toisistamme.
Kun seuraan tämän päivän hyvinvointikeskustelua siitä, meillä on kyllä puhetta heikompiosaisten huolehtimisesta, mutta teot eivät aina puhu samaa kieltä. Esimerkiksi käynnissä oleva energiakeskustelu on kovin ristiriitaista. Kansalaisia kehotetaan osallistumaan energiatalkoisiin, säästämään sähkössä ja kiristämään vyötä. Samanaikaisesti energiayhtiöt tuntuvat vain rikastuvan.
Hyvinvointialueilla kiistellään hoitajien palkoista ja resursseista. Samanaikaisesti johtajille myönnetään huimia palkkasummia. Kovin ristiriitaisia keskusteluja on päivän lehdistä saanut seurata, keskusteluja ja päätöksentekoa, josta tuntuu etiikka olevan kateissa.
Se, että Suomi kuuluu niin sanottuun pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, tarkoittaa, että meillä on yhteinen vastuu huolehtia heikommasta asemasta olevista. Ajattelen esimerkiksi köyhyydestä kärsiviä, niitä joita on kohdannut vakava sairaus tai jokin muu äkillinen epävarmuus, lapsia ja nuoria, eläkeläisiä ja ikääntyvää väestöä. Meidän tulee huolehtia, ettei kukaan putoa ulkopuolelle tai jää yksin, että kaikilla on riittävät mahdollisuudet tukiin ja palveluihin. Tämä tarkoittaa myös toimivaa sosiaali- ja terveysalaa. Meneillään oleva hyvinvointiuudistus ei saa heikentää hoitoa tai sosiaalipalveluja niitä tarvitsevilta. Maaseudun asukkaiden ei pitäisi joutua eriarvoiseen asemaan kaupunkikeskuksiin nähden.
On myös hyvä muistaa, että Pohjanmaan vahvuuksia on suuri määrä pienyrityksiä, jotka takaavat työtä ja elinkeinoja ja ovat siten äärimmäisen tärkeitä alueellemme. Tämän päivän kilpailuyhteiskunta saattaa kuitenkin toisinaan jättää pieniä yrityksiä jalkoihinsa. Siksi meidän pitää tukea pienyrittäjyyttä esimerkiksi byrokratiaa helpottamalla sekä tarkoituksenmukaisella ja oikeudenmukaisella verotuksella. Uskon paikallisen sopimisen auttavan yrityksiä pysymään elinvoimaisina.
Marja Lindberg (r.)
eduskuntavaaliehdokas
Kristiinankaupunki