Joku kirjoitti taannoin Vaasassa ilmestyvän sanomalehden Tekstaten-palstalla, että ei voi typerämpää olla kuin ruinata rahaa kissatalolle ja löytökissoille kaupungilta ja ylipäätään hyysätä kissoja.
Tiedoksi tuolle ihmiselle: Vaasan kissatalo on täysin suljettu pois kaikista Vaasan kaupungin yhdistyksille tarkoitetuista avustuskohteista, se mainitaan jo kaupungin nettisivuilla.
Emme saa edes hakea avustusta Vaasan kaupungilta. Joten älä pelkää, sinun verorahoillasi emme toimi.
Halumme auttaa kissoja on suuri. Uutena kohderyhmänä ovat Ukrainan kissat.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Uuden elämän toivossa
Ukrainasta sotaa paenneet ovat hankkineet kissoilleen passit, mikrosirut ja rokotukset, jotta eläimet pääsisivät maasta omistajan mukana pois.
Kiitettävästi ovat suomalaiset avustusjärjestöt auttaneet näitä eläimiä. On hankittu kissoille muun muassa ruokaa, leluja, raapimispuita, ja jotkut eläinlääkäriasemat ovat hoitaneet Ukrainan eläimiä ilmaiseksi.
Uuden elämän toivossa lähdetään Suomeen, ja kissatkin halutaan pois sodan jaloista.
Kaipuu kotimaahan on kuitenkin suuri, tietenkin. Monet lähtevät takaisin Ukrainaan, mutta kissojen halutaan jäävän turvalliseen Suomeen.
Näille kissoille olemme yrittäneet löytää uusia koteja Suomesta. Ei niitä monta ole ollut, mutta joitain.
Harkovalainen Bushinka
Bushinka syntyi Harkovassa Ukrainassa 5 vuotta sitten. Sen omisti lääketiedettä opiskellut nainen.
Nainen lähti muiden pakolaisten tapaan Suomeen ja halusi kissansa mukaan. Kissalle hankittiin tarvittavat asiapaperit ja rokotukset.
Paluu Ukrainaan tuli ennen pitkää eteen, ja kissa jätettiin ystävättärelle Vaasaan. Myös ystävätär halusi kotimaahan takaisin. Hän kääntyi Vaasan kissatalon puoleen apua pyytääkseen.
Laitoimme Bushinkasta kodinhakuilmoituksia nettiin, ja vastauksia tuli. Uusi koti löytyi Jyväskylästä. Sieltä pariskunta appi-ukon kyyditsemänä ajoi Vaasaan ja takaisin Jyväskylään kissa mukanaan.
Sosiaalisena ja leikkisänä kissana se valloitti välittömästi koko suvun. Jo ensimmäisenä yönä se nukkui isännän ja emännän jalkopäässä ja söi kuin mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
En oikein tiedä, miten tämä auttamisen muoto ja kissatalon vapaaehtoistoiminta on harrastuksena typerämpää kuin esimerkiksi hanurin soitto tai murtomaahiihto.
Tässäkin tapauksessa tehtiin monta ihmistä onnelliseksi niin Vaasassa, Jyväskylässä kuin Harkovassakin.
Kirsti Koivula