Vaasan logo

Muistatko nämä pilakuvat? Pentti Vetikko sai Vaasan Jaakoon elämäntyöpalkinnon

Pentti Vetikko (vas.) vastaanotti elämäntyöpalkinnon säätiön varapuheenjohtaja Timo Krankkalalta ja hallituksen jäsen Ulla Nuutiselta.
Pentti Vetikko (vas.) vastaanotti elämäntyöpalkinnon säätiön varapuheenjohtaja Timo Krankkalalta ja hallituksen jäsen Ulla Nuutiselta.
Kuva: Seppo Nurmi

Vaasan Jaakoon säätiö on myöntänyt laihialaiselle Pentti Vetikolle, 75, elämäntyöstipendin ansioistaan tunnustettuna ja arvostettuna kuvataiteilijana ja graafikkona.

Palkinto luovutettiin perjantaina säätiön vuosikokouksessa Vaasassa.

Ateneumin iltalinjalta valmistunut Vetikko työskenteli Vaasa-lehdessä ja Pohjalaisessa sanomalehtigraafikkona lähes 40 vuotta.

Hän on myös tuottelias kuvataiteilija, kirjojen, levynkansien ja julisteiden kuvittaja ja suunnittelija.

– Eläkkeelle jäätyäni kuvitustöiden osuus on vähentynyt. Nyt painopisteeni on entistä selvemmin vanhojen tavaroiden ja rakennusten kunnostuksessa sekä koneiden korjaamisessa, Vetikko kertoo.

Akaan Viialasta lähtöisin oleva Vetikko sanoo juurtuneensa hyvin pohjalaiseen maaperään ja Laihian Poolan kylään, missä hän isännöi yhdessä vaimonsa kanssa 2-fooninkinista pohjalaistaloa.

Pentti Vetikon piirrokset ovat jääneet monien lehdenlukijoiden mieleen. Sanomalehti Pohjalaiseen hän teki grafiikoiden lisäksi pilapiirroksia, jotka hymyilyttivät lempeästi, mutta eivät olleet ilkeitä.

Tässä muutamia Vetikon ikimuistoisia kuvia.

Kuvituskuva laihdutusjuttuun.
Kuvituskuva toiseen laihdutusjuttuun.
Kohtalokas nainen jättää jälkeensä rakkaudesta riutuvia.
Joskus rakkaus näyttää tältä...
... Joskus taas tältä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje