Vaasan logo

Vaasa Pride järjestetään kolmatta kertaa – ”Jotta asenteet muuttuisivat, olemme avoimesti esillä”

Vaasan Setan puheenjohtaja Jani Ukkonen toivoo, että ihmiset lähtevät mukaan Vaasa Pride -viikon ohjelmaan tai ainakin tulevat katsomaan tapahtumia.
Vaasan Setan puheenjohtaja Jani Ukkonen toivoo, että ihmiset lähtevät mukaan Vaasa Pride -viikon ohjelmaan tai ainakin tulevat katsomaan tapahtumia.
Kuva: Emma Takalo
Jaa artikkeli

Pride-tapahtumaa vietetään ensi viikolla Vaasassa kolmatta kertaa.

Kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuman tarkoituksena on muistuttaa ihmisoikeuksien kuulumisesta kaikille, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta, sekä pitää yllä keskustelua tasa-arvoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.

– Pride-viikolla on suuri merkitys. Meillä on asioita hyvin, mutta on myös syrjintää ja vihaa, ja asenteita pitää vielä muuttaa. Jotta asenteet muuttuisivat, olemme avoimesti esillä, kertoo Vaasan Setan puheenjohtaja Jani Ukkonen.

Ukkosen mukaan Pride-viikon järjestäminen ei ole keneltäkään pois.

– Valtakunnallisen Setan pääsihteeriä Kerttu Tarjamoa lainatakseni: Sateenkaari-ihmisten turvallisuuden vahvistaminen ja oikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistäminen eivät ole hyökkäys kenenkään toisen perusoikeuksia, kuten sananvapautta tai uskonnonvapautta, vastaan.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

50-vuotissynttärit samalla

Vaasan Seta ry:n järjestämää Pride-viikkoa vietetään 12.–17.7. Samalla juhlistetaan yhdistyksen 50-vuotissyntymäpäivää.

Viikkoon mahtuu monenlaista ohjelmaa.

Tapahtumat alkavat maksuttomilla elokuvanäytöksillä Ritzissä tiistaina ja torstaina. Molemmat elokuvat Tom of Finland ja Tove tuovat esiin seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta.

Vaasan Seta ry:n syntymäpäivä 15.7. alkaa työpajalla Platformissa.

– Työpajassa valmistellaan Pride-kulkuetta, tehdään kylttejä, flaijereita ja kaikkea näkyvää kulkueeseen. Sinne ovat tervetulleita kaikki. Meiltä löytyy materiaalit, kertoo Ukkonen.

Samana iltana Fontana Clubilla vietetään iltajuhlaa, joka huipentuu palkitun dragartistin Marko Vainion Divet show’hun.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mukaan toivotaan marssijoita ja katsojia

Perinteinen toritapahtuma ja Pride-kulkue järjestetään 16.7. Toritapahtuma alkaa kello 13.15.

– Torilla kuullaan muutama lyhyt puhe. Odotamme terveisiä Vaasan kaupungilta sekä kattojärjestö Setalta Helsingistä, Ukkonen kertoo.

Puheiden jälkeen järjestäydytään kulkueeseen, joka lähtee torilta 14.

– Toivon, että kulkueeseen osallistuu myös perheitä, ja että meidän mukaamme tultaisiin marssimaan tai ihan vain katsomaan.

Kulkue kävelee Hovioikeudenpuistikkoa pitkin kohti rantaa, kiertää Hovioikeudenpuiston Rantakadun ja Hietasaarenkadun kautta, ja jatkaa matkaa kävelysiltaa pitkin Hietasaareen.

– Hietasaaressa on puistopiknik, jossa voi viettää aikaa yhdessä, ja toivon mukaan nauttia lämpimästä kesästä.

Pride-viikko päättyy sunnuntaina Vaasan kirkossa vietettävään sateenkaarimessuun, jonka pitää Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand. Sateenkaarimessu on kaksikielinen.

Lisäksi Aleksandra Lemken valokuvanäyttely Meistä – About Us on esillä Vaasan kaupunginkirjastossa koko heinäkuun. Näyttelyn tavoitteena on voimaannuttaa ja lisätä etnisiin vähemmistöihin kuuluvien ja rodullistettujen sateenkaari-ihmisten näkyvyyttä Suomessa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Fenix klubista se alkoi

Vaasassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asialla on oltu jo 50 vuotta. Fenix klubi, nykyinen Vaasan Seta, perustettiin entisen Rantasipin kabinetissa 15.7.1972.

– Alkuaikoina toiminta oli naamioitu erilaisiin tansseihin ja yksityistilaisuuksiin, sillä laki ja vastustus oli erilaista kuin tänä päivänä, kertoo Vaasan Setan puheenjohtaja Jani Ukkonen.

Nykyään Vaasan Seta kertoo toiminnastaan avoimesti. Ryhmätoiminnan ja vertaistuen lisäksi Vaasan Seta järjestää muun muassa erilaisia info- ja keskustelutilaisuuksia, vastaa kysymyksiin ja ohjaa ihmisiä tarpeen vaatiessa eteenpäin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tietoa myös kouluihin

Tänä vuonna yhdistys on myös lähestynyt Vaasan kouluja Sateenkaari oppilaitoksessa -oppaalla.

– Olemme yrittäneet saada kouluja perehtymään siihen, miten sateenkaari-ihminen kohdataan kouluympäristössä, Ukkonen kertoo.

Ukkosen mukaan koulut ovat myös pyytäneet Vaasan Setalta kouluvierailuja.

– Aiemmin vierailut eivät olleet mahdollisia, koska koulutettua henkilökuntaa ei ollut. Nyt on, toukokuussa kouluttautunut Ukkonen iloitsee.

Yhteistyötä ja avointa toimintaa

Tulevaisuudessa sateenkaaritapaamisia pyritään järjestämään myös nuorille.

Vaasan Seta on Ukkosen mukaan suunnitellutkin yhteistyön aloittamista Vaasan kaupungin nuoripalveluiden kanssa.

Myös Vaasan seurakuntien kanssa tehdään yhteistyötä. Esimerkiksi Vaasan ruotsinkielisen seurakunnan kanssa pyritään Ukkosen mukaan järjestämään erilaisia perhetapaamisia.

– Tulevana syksynä Vaasan Setan on tarkoitus lisätä vertaistukiryhmiä sekä ryhmiä, joihin kaikki ovat tervetulleita sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja identiteettiin katsomatta.

Setan toiminta onkin Ukkosen mukaan avointa kaikille, jotka haluavat tukea ja kannattaa yhdistyksen työtä sekä viedä yhdenvertaisuutta eteenpäin.

– Lähtökohtana on, että kannattaa ihmisoikeuksia ja haluaa tehdä töitä oikeuksien ja tasa-arvon hyväksi.

Vaasa Pride -viikon ohjelma

  • 1.–31.7. Meistä – About Us -näyttely Vaasan kaupunginkirjaston Teema-käytävällä 2. krs.

  • 12.7. klo 19 Tom Of Finland -elokuva Ritzissä (maksuton).

  • 14.7. klo 19 Tove-elokuva Ritzissä (maksuton).

  • 15.7. klo 18 työpaja. Paikka: Platform, Kirkkopuistikko 20 D.

  • 15.7. klo 22 iltajuhla Fontana Clubilla. Ikäraja 18 v. (pääsymaksu), Marko Vainion Divet Show.

  • 16.7. klo 13.15 toritapahtuma Vaasan torilla.

  • 16.7. klo 14 Pride-kulkue Vaasan torilta Hietasaareen.

  • 16.7. klo 15–17 puistopiknik.

  • 17.7. klo 15 sateenkaarimessu Vaasan kirkossa.

  • 11.–17.7. Myös Mustasaaren kunta liputtaa sateenkaarilipuin Vaasa Pride -viikon aikana osoittaakseen tukeaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje