Vaasan logo

Vaasassa raketteja saa ampua vain tietyillä alueilla –  Sallittu aluekaan ei automaattisesti tarkoita, että paikka on turvallinen ilotulitukseen

Huvilakauden päättäjäisiin kuuluvat ulkotulet, kokot ja ilotulitteet. Arkistokuva.
Huvilakauden päättäjäisiin kuuluvat ulkotulet, kokot ja ilotulitteet. Arkistokuva.
Kuva: Sanna Heikintalo

Tulevana viikonloppuna länsirannikolla suunnataan saariin ja huviloille juhlimaan kulunutta kesää huvilakauden päättäjäisissä.

Perinteisesti elokuun viimeiseen viikonloppuun kuuluvat ulkotulet, kokot ja ilotulitteet, joita saa ampua ilman erillistä ilmoitusta kello 18–24.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Thomas Nyqvist muistuttaa kuitenkin seuraamaan Ilmatieteenlaitoksen varoituksia. Metsäpalovaroituksen tai kovan tuulen aikana ilotulitteita ei saa ampua.

Nyqvistin mukaan ilotulitteita on käsiteltävä räjähteinä ja noudatettava tuotteiden käyttöohjeita.

– Pyroteknisten tuotteiden kanssa suurin riski on tuotteiden väärinkäyttö, huolimattomuus ja väärä paikanvalinta.

Viime vuonna ilotulitteiden käytön kieltoalue laajeni Vaasassa, joten keskustassa, Hietalahdessa, Vöyrinkaupungilla, Palosaarella ja osittain Vaskiluodossa ei saa ampua ilotulitteita ollenkaan.

Nyqvistin mukaan kieltoalueet saatetaan ymmärtää helposti väärin.

– Se, että alue ei ole ampumakieltoalue, ei suoraan tarkoita sitä, että se olisi sopiva ilotulitteiden ampumiseen. Kieltoalueet ovat ne kaikista kriittisimmät, ja niiltä alueilta on turha yrittääkään löytää ampumapaikkaa.

Riskienhallintapäällikön mukaan turvallisia paikkoja ovat ei-tiheästi asutut alueet, joissa rakennukset, veneet ja ihmiset ovat riittävän kaukana.

– Jokaiselle tuotteelle on määrätty suojaetäisyys. Voi myös olla, että raketti räjähtää liian aikaisin, joten suojalasit ovat pakolliset.

Pohjanmaan alueen kaikki ilotulitteiden käytön kieltoalueet löytyvät Pohjanmaan pelastuslaitoksen sivuilta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje