Yleisöltä

Aina vain surullisia uutisia

Jaa artikkeli

Miten ihmeen takia edelleen saa lukea tai kuulla ihmisten, etenkin lasten ja eläinten kaltoin kohtelusta?

Eikö niihin nyt mitenkään voida ajoissa puuttua ja ennaltaehkäistä?

Katsoin tv:stä ohjelmaa koskien eläinten julmaa kohtelua, ja ilmoitukset poliisille eivät olleet tuottaneet toivottua tulosta. Jos jokin erittäin raaka tapaus oli kuitenkin edennyt käräjille asti, niin pahoinpitelijä/tappaja oli saanut vain pienen sakon, ehdollista vankeutta ja parin, kolmen vuoden eläimenpitokiellon ja sitten taas saa ottaa uuden eläimen kidutettavakseen.

Toivoisin, että ihmiset hyvät, jos vähänkin arvelette joidenkin hoitavan kotieläimiään kaltoin ( esimerkiksi ei ruokaa, ei juomaa, pienessä häkissä aamusta iltaan, kunnes sinne nääntyvät), niin ottakaa rohkeasti yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin (poliisi tuskin välittää).

Aivan samoin, jos jonkun lapsen tai aikuisen/vanhuksen epäilette joutuneen jatkuvan kiusaamisen, jopa kidutuksen kohteeksi, silloin on otettava yhteyttä esimerkiksi sosiaaliviranomaisiin.

Meidän jokaisen velvollisuus on ottaa asia esille ja viedä eteenpäin.

Eihän tuo ilkivalta koskaan lopu, ellei siihen ajoissa kukaan uskalla puuttua.

Liisa Långsjö

Seinäjoki

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje