Luontokato on tämän hetkinen muotiaihe mediassa ja poliitikkojen keskuudessa.
Mikä on sitä todellista luontokatoa?
Se ikäluokka, joka on elänyt maaseudulla 60–70-lukujen taiteessa ja aiemmin, muistaa ne maatilat, joissa oli kymmenen sarvipään molemmin puolin lypsykarjaa, ja muut elukat päälle. Navetan takana oli sontatunkio, mikä keräsi kärpäsiä. Oli pääskysille ja kottaraisille ravintoa.
Vielä 80-luvun alussa oli syksyisin sähkölangoilla kaksisataametrisiä muuttoparvia kottaraisia ja räkättirastaita kokoontumassa muuttomatkalle. Lehmiä laidunnettiin pelloilla ja pääskysiä liiteli ravinnon perässä. Pikkutenavat keräsivät ruohotukkoja ja syöttivät piikkilanka-aidan yli uteliaita lehmiä. Juoksenneltiin lehmäpelloilla ja joku saattoi paljain jaloin litkuttaa varpaitaan liukumiinassa. Eikä kukaan tenavista saanut metaanikaasumyrkytystä.
Laidunten vähetessä myös liukumiinojen antama ravinto harvensi sittisontiaisten määrää. Eipä näytä hyönteistutkijoita kiinnostavan tuon laidunmaan pikkuasukin koto-olojen vähentyminen.
Hiekkateiden varsilta kerättiin metsämansikoita heinänkorteen. Eikä kukaan saanut lyijymyrkytystä, vaikka siihen aikaan bensan lyijypitoisuus oli varmaan korkeampi mitä nykyisin, saati sitten mitään pölyhiukkasoireita. No, heinänuha onkin eri asia.
Niityillä pyydystettiin perhosia, joita oli runsaasti.
Kun kyseiset tilat jäivät ajan taakse ja siirryttiin suurempiin tilakokoihin, kaikki nuo edellä mainitutkin asiat ovat maaseudun luonnosta vähentyneet.
Nykyisin urbanisoituneet tutkijat yrittävät tehdä lehmästä haittaeläimen märehtimisellään, mikä on luonnollinen asia märehtiville eläimille. Pitäisikö Afrikan märehtivät villieläimet suurine laumoineen saattaa samaan haittaeläinkategoriaan?
Kun maaseudun perinteinen elinkeino kaventuu, se on pahinta luontokatoa mitä urbaanitutkijat voivat saada aikaan tiedostamatta sitä, mistä ruoka kaupan hyllyille tulee.
Lehmä on viisas eläin, mutta onko sitä viisautta vaalien jälkeen eduskunnassa.
V-M Hakola
Ilmajoki