Yleisöltä

Aluevaaleista ja rahoituksesta

Jaa artikkeli

Sote- ja pelastuspalveluille valitaan tässä kuussa uusi paikallinen hallinto. Hallinnon tehtäväksi tulee päättää, kuinka hallinnonalan palvelut järjestetään maakuntamme alueella.

Järjestämistä varten tarvitaan tietenkin resursseja eli suomeksi sanottuna rahaa. Raha tulee ainakin aluksi valtion jakamana. Tässä kohtaa ainakin itselläni oman kokemukseni mukaan alkaa mietityttää.

Pohjanmaa on valtion mittareilla sellaista aluetta, jossa ihmiset elävät pitkän ja terveen elämän (hienoa!).

Tämä tulee näkymään rahoituksessa siten, että hyvinvointialueemme rahoitus tulee olemaan aliresursoitua (totean tämän 25 vuotta valtion rahanjakoa virkamiehenä seuranneena).

Jotta nyt valittavalla hallinnolla olisi oikeasti työkalut toimia alueella asukkaiden tarpeet hyvin tyydyttäen, on heillä oltava mahdollisuus itse vaikuttaa myös hallintonsa tulopuoleen. Siksi äänestän vaaleissa ehdokasta (ja puoluetta), joka kannattaa veronkannon säätämistä alueille. Sillä vaikka verosta päätetäänkin eduskunnassa, antaa aluevaalin tulos signaalin eteenpäin asiasta. Tämä on myös yksi valintakriteeri ehdokkaalleni seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Ilman veronkanto-oikeutta on aluehallinto vain osittaisdemokraattinen uusi valtion virasto Pohjanmaalla: ”PohSoTeAvi”.

Juha Ossi

Vaasa

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje