Yleisöltä

Anna mennä, lennä

Jaa artikkeli

”Joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa. Anna mennä, lennä vaan.”

Viimeistään Pekingin olympialaisten myötä tämä Mikko Harjun sykähdyttävä laulu on tullut suomalaisille tutuksi. Olemme saaneet nauttia suomalaisurheilijoiden upeista suorituksista ja laulu on oikeutetusti soinut menestystarinoiden taustalla.

Ylen toimittajat haastattelivat sekä Kerttu Niskasen että Krista Pärmäkosken taustajoukkoja heidän kotikulmillaan heti, kun naisten hopea- ja pronssimitalit varmistuivat. Silmäkulmani olivat jo valmiiksi kostuneet, mutta liikutustani lisäsi Kristan lapsuuden opinahjosta, Ikaalisten Luhalahden koululta, tehty ”kisastudiohaastattelu”. Koko koulu oli oppilaista henkilökuntaan aidosti mukana ja päivän ohjelmaan kuului mitalikahvien päätteeksi vielä hiihtolenkki, kuinkas muuten.

Haastattelussa opettaja toi esiin sen, miten tärkeää lapsille on näitä kisoja seuratessa näyttää, että kenestä vaan voi tulla mitä vaan. Kristakin on sivakoinut menestyksen laduille samasta koulusta, missä nämä oppilaat nyt itse opiskelevat. Luhalahdessa painotetaan liikuntaa ja yhteistä tekemistä.

Myös Niskasen mitalijuhlat Vieremältä henkivät samanlaista yhteenkuuluvuutta ja ylpeyttä.

Kristan ja Kertun esimerkit ovat omiaan osoittamaan, että pienemmiltäkin paikkakunnilta voi nousta suuria tähtiä.

Yksi SDP:lle tärkeä teema on hallitusohjelmaankin kirjattu harrastustakuu. Sen tarkoitus on taata jokaiselle lapselle ja nuorelle ilmainen harrastus. Kunnilla on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosi sitten käynnistämän harrastamisen Suomen malli -pilottihankkeen kautta mahdollisuus hakea tukea harrastusten järjestämiseen. Tämän tarkoitus on edistää harrastustakuun toteutumista.

Pienituloisten perheiden kohdalla ilmaisen harrastuksen merkitys on ymmärrettävästi merkityksellinen.

Ilman olympiatason menestystarinoitakin lapsille ja nuorille on tärkeää päästä osaksi porukkaa ja löytää se oma juttu. Rahasta se ei saa olla kiinni. Ilman tutkimuksiakin tiedämme, että harrastuksilla on avainasema myös lasten ja nuorten mielenterveysongelmien torjumisessa.

”Rohkeus on ilmaista, voit kaiken tuhlata. Anna mennä, lennä vaan.” Unelmia kohti!

Piia Yli-Heikkuri (sd.)

Vaasa

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje