Yleisöltä

Ei unohdeta Hanhikiveä

Venäjän aloittama Ukrainan sota päätti Rosatomin suunnitteleman ydinvoimalaitoksen rakentamisen Pyhäjoen Hanhikivelle. Siitä lähtien on kyseinen alue viettänyt hiljaiseloa.

Ukrainan sota on Euroopassa saanut aikaan suorastaan energiakriisin, jonka vaikutukset yltävät tänne Pohjolan perille saakka.

Energiakriisi on kotimaassamme saanut aikaan sähkön hinnan voimakkaan kallistumisen, mikä osaltaan on heikentänyt kotitalouksien pärjäämistä jopa aivan äärirajoille saakka muunkin kustannustason ollessa voimakkaassa nousussa.

Taannoin silmiini sattui uutinen, jonka mukaan Ruotsin nykyinen hallitus kaavailee peräti kahden uuden ydinvoimalaitoksen rakentamista. Tämä on selkeä muutos läntisen naapurimaamme energiapoliittiseen linjaan sillä aiemmin siellä on suunniteltu mahdollisesti kaikkien ydinvoimaloiden sulkemista.

Kuten hyvin tiedetään, Suomi ei ole sähköenergian suhteen omavarainen ja olemme ajoittain niin Ruotsista kuin Norjastakin tuotavan sähkön varassa.

Tänne tuotava sähkö ei ole ilmaista, sitä ei anneta ”veljesapuna” vaan se maksaa ja kaikki sähkön hintana Suomesta poistuva raha on poissa Suomen kansantaloudesta!

Tuulivoimaa on Suomessa viime vuosina kiitettävästi rakennettu ja yhä lisää on tulossa, ainakin mikäli nyt tehtyihin rakentamispäätöksiin ja suunnitelmiin on luottamista.

Tuulivoima tarvitsee kuitenkin säätövoimakseen muitakin energiaratkaisuita, sillä aina ei tuule ja ilmastonmuutoksesta huolimatta ei aina ole odotettavissa leutoja talvia.

Eikö nyt olisi korkea aika ottaa Hanhikivi uuteen tarkasteluun? Pyhäjoella on tehty mittavat ydinvoimala-alueen ”pohjatyöt”! Nyt tuo arvokas alue on lähinnä tyhjän panttina.

Rosatomin vetäydyttyä on aika kääntyä muitten ydinvoimalaitoksia toimittavien tahojen puoleen. Miksei sellaista löytyisi Suomeen vaikka jouduttaisiin katsomaan Saksaa ja Ranskaa kauemmaksi. Eikö luovaa älyä saa käyttää?

Teknisen kehityksen myötä sähkön kysyntä taatusti kasvaa. Yhdessä muun energiarakentamisen myötä ydinvoimalan rakentaminen Hanhikivelle lisää Suomen sähköomavaraisuutta ja näin osaltaan auttaa tehokkaasti kansan-talouden myönteistä kehitystä!

Mikä parasta, tuontisähkön varassa ajoittain nyt oleva Suomi voisi olla tulevaisuudessa tehokas sähkön viejä!

On kaikki syyt toivoa että keväällä valittava uusi eduskunta ilman turhia krumeluureja tekee myönteisen ratkaisun koskien Hanhikiven tulevaisuutta uuden ydinvoimalan sijoituspaikkana. Kas kun sähkö ei tule ”stöpselistä”, vaan jonkin se sinne on tuotettava.

Erkki Rantamäki

Vaasa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje