Yleisöltä

Hämärän sylissä

Hämärä asuu pihoilla pelloilla ja kaduilla. On siitä aikaa, kun pakkasusva häikäisi auringon valon, sitä kohdatessa. Monia päiviä, kohta viikkoja auringon valosta jo on kulunut.

Lumet ovat alkaneet sulaa, nekin vähät. Tulviva joki on peltojen huomassa. Illalla katuvalojen kelmeät valot peilautuvat veden peittämien peltojen päälle.

Hämärää on. Kun se ei vain pääse ihmisen sisälle rassaamaan. Töitä sen eteen on nyt tehtävä, ettei paha olo iske. Mitä sillä nyt on väliä, vaikka aina sataa. Uudet mönkijät ja lumikelkat suksia myöten ovat nyt telakalla ja muutama satanen ja tonni on niihinkin palanut.

Sataa vettä ja rännän hippuja. Pitääkö nyt vain polttaa valoja sisällä ja ulkona kuin viimeistä päivää?

Valoa kohti nyt on vain kiire lähteä. Missä on valon koti, aurinko? Missä menemme, me valon lapset?

Kaikki konstit ovat kohta loppuun kulutettu. Tulisi nyt yksikin haave, joka hoitaisi koko hämärän ikävän ja sen tumman nielun. Tulisiko valoa runoja lukiessa. Auttaisiko jokin vanha hyvä iskelmä, vaikka Dannyn East Virginia, vai Beatlesien I saw her standing there.

Sitäkään ei huomaa, että valon määrä on joka päivä muutamalla minuutilla lisääntynyt. Ei me kaikki olla sitä huomattukaan.

Pystyisikö sitä välillä nollaamaan aivot kaikelta maailman menolta. Kävisikö sitä vain taidenäyttelyssä ja katsoisi Emma-Gaalaa. Tässä pitää lähteä ihan mihin suuntaan vain. Hämärän syliin ei nyt jäädä makaamaan.

Nyt on onneksi alkanut sataa lunta. Toivotaan, että talvet olisivat talvia, eikä pelkkää hämärää.                                                                                                         

Katriina Risku-Vartiainen                                                                         

Vantaa                                                                                                                                                                                       

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje