Yleisöltä

Hintojen nousun vaikutuksia helpotetaan

Matias Mäkynen (sd.)
Matias Mäkynen (sd.)

Hintojen nousu laittaa monet ahtaalle. Toukokuussa Suomen inflaatio oli 7,1 %. Luku on euromaiden toiseksi matalin. Yli puolet hintojen noususta johtuu energian hintojen noususta, joka johtuu ennen kaikkea Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Suomen pienempi inflaatio johtuukin useita maita paremmin onnistuneesta energiapolitiikasta. Silti meilläkin tarvitaan toimia inflaation vaikutusten hillitsemiseksi.

Kesän myötä tulee voimaan useita inflaation vaikutuksia helpottavia päätöksiä.

Heinäkuun alusta nousee palkansaajien matkakuluvähennys, joka tuo keskimäärin 240 euroa lisää rahaa pitkiä työmatkoja tekeville. Bensan hintaan suhteutettuna muutos kompensoi tällöin keskimäärin 12 senttiä litralta. Edun käyttöön saamiseksi on vain haettava uusi verokortti lain tultua voimaan.

Elokuun alusta tehdään ylimääräinen korotus kaikkiin kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin kuten työttömyysturvaan, sairauspäivärahaan, vanhempainpäivärahaan, opintotukeen, toimeentulotukeen sekä huoltaja- ja lapsikorotuksiin. Näin tuetaan hintojen noustessa kaikista pienituloisimpia, joille hintojen nousu aiheuttaa suurimmat ongelmat.

Pienimmät eläkkeet ja tuet nousevat 25–30 euroa kuukausitasolla, opintotuki ja toimeentulotuki 14–18 e/kk. Samalla tarkistetaan eläkkeiden verotusta.

Etuuksien tarkistus tehdään valmistelun viemästä ajasta johtuen alkuvuoden inflaatiolukujen perusteella ja onkin tärkeää seurata inflaation kehittymistä ja uusien korotusten tarvetta edelleen.

Kesällä tulee voimaan myös liikenteen polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentaminen. Tämä tarkoittaa, että jakeluyhtiöitä koskevaa velvoitetta sekoittaa bensiiniin ja dieseliin uusiutuvaa polttoainetta alennetaan. Tällä arvioidaan olevan 12 senttiä dieselin litrahintaa alentava vaikutus. Bensiiniin vaikutus saattaa olla hieman pienempi.

Käytännössä vaikutus ja sen ajoitus riippuu jakeluyhtiöistä, mutta lakimuutos tulee voimaan kesällä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun tasavallan presidentti on vahvistanut eduskunnan jo käsittelemän lain.

Näiden toimien lisäksi on päätetty myös mm. maatalouden tuotantorakennusten vapauttamisesta kiinteistöverosta, ottaa käyttöön lainatakausmalli kotitalouksien energiainvestoitien tukemiseksi, ammattikuskeille valmistellaan ns. ammattidieseljärjestelmää ja on jo hyväksytty kuljetusyritysten ja taksien polttoainetuki.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että syksyllä tarvitaan uusia päätöksiä ihmisten ostovoiman parantamiseksi.

Tähän mennessä tehtyjen toimien hintalappu valtiolle nousee satoihin miljooniin. Siksi on pyritty käyttämään keinoja, jotka tehokkaimmin lisäävät ihmisten käytössä olevia tuloja ja toisaalta saadaan mahdollisimman nopeasti käyttöön.

Erilaiset tuotteiden veroihin kohdistuvat alennukset ovat epävarmempia, koska varsinainen alennuksen suuruus on aina myyjien päätöksistä kiinni. Toimien tehokas kohdistaminen myös hillitsee niiden inflaatiota edelleen kiihdyttävää vaikutusta.

Ukrainan sodan jatkuessa näyttää siltä, että inflaatio pitkittyy. Tämän johdosta syksyllä tarvittaneen uusia päätöksiä.

Toimet on edelleen valittava niin, että ne kohdistuvat eniten tarvitseville ja lisäävät ihmisten käytössä olevia tuloja. Siksi kohdennetut tuloveron tai sosiaalimaksujen alennukset tai jo käytettyjen keinojen uudelleen käyttö ovat hyviä vaihtoehtoja.

Matias Mäkynen

SDP:n kansanedustaja Vaasasta

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje