Yleisöltä

Huono aloitus aluevaltuustoilta

Nykytekniikka mahdollistaa kokousten seurannan kotisohvalta. Seurasin aluevaltuuston kokousta. Pitkästyttävää, muistin entisen Kauhajoen kaupunginjohtaja Jouko Virtasen sarkastiset sanat, kun oltiin muodostamassa maakuntien liittoja: ”Olen minäkin sen verran luottamusmiehenä toiminut, että siinä ei tarvita muuta kuin hyvä terveys ja jääräpäinen luonne.”

Kokouksen ilmapiiri oli aistittavissa, strategioita ja visioita yltyi esittelemään valtuuston puheenjohtaja. Katsojalle vähän jäi epäselväksi, kuka johti puhetta ja kuka toimi virkavastuulla esittelijänä. Eivät ne ketään kiinnostaneet, mutta tulipas kokouspalkkioiden käsittely. Digiaika tuo kotisohville liika innokkuuden ja patalaiskuuden näkyväksi.

Voivoteltiin, että olisi pitänyt päättää palkkioista, ennen henkilövalintoja mutta kun ei päätetty, kokoomus oli kuulemma esteenä. Vastustetaan ja politisoidaan, kun kerran hanke oli SDP–keskusta-päätös kansallisella tasolla... Kokoomushan vastusti uudistusta, kärkenään kansanedustaja Paula Risikko.

Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kaksituhatta viisisataa markkaa kuukaudessa palkkaa. Kokoomusvetoisissa aluehallinnoissa maksetaan viisituhatta euroa kuukaudessa puheenjohtajalle. Kokouksen puheenjohtaja tämän tiesi, koska pää oli painuksissa tämän kohdan aikana. Vähän on vielä häpyä jäljellä.

Mikä on oikea palkkio?

Aluehallinnoille siirtyy Suomessa vuoden 2022 tasossa 20,63 miljardia euroa yleiskatteista rahoituspohjaa. Etelä-Pohjanmaalla siirtyy henkilöstöä liki yhdeksäntuhatta ihmistä, valtaosa naisia. Perinteisesti ala on hierarkkinen ja johtamisjärjestelmiltään vanhanaikainen. Työtä riittää valtavasti kaikille mutta erityisesti hallituksen puheenjohtajalle. Toivottavasti keskustalainen puheenjohtaja ymmärtää henkilöstön merkityksen tehtävän onnistumisessa

Uskon, että palkkiot unohtuvat ja paneudutaan asioihin. Aluevaltuustot eivät selviä tehtävästään, ellei hyväksytä aivan uudenlaista työkulttuuria näille aloille. Kyseessä on asiantuntijatehtäviä, mikä edellyttää matalia organisaatiotasoja ja uusia työhön kannustavia johtamisjärjestelmiä. Palkkojen harmonisointi tuo mukanaan kustannuksia, joilla siirrytään alojen eurooppalaiselle verrokkitasolle.

Kansalaiset ovat siitä valmiit maksamaan, kunhan pääsevät aikanaan hoitoon, saavat turvan riskien ja vanhuuden varalle. Hyvinvointialueille siirtyi kaikkein keskeisin kunnan ydintehtävä, jota varten se aikanaan muodostettiin.

Jorma Yli-Suomu

kunnallisneuvos

Ilmajoki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje