Yleisöltä

Jääkauden aika

Jaa artikkeli

Maapallolla on todennäköisesti ollut viisi jääkautta. Viimeisin on päättynyt 12 000 vuotta sitten. Suomen kohdalla on jään paksuus ollut 2–3 kilometriä. Jääkausien syntyyn on ollut useita eri syitä: Auringon säteilytehon vaihtelu, maapalloon osuneet asteroidit, maapallon kiertoradan huojunta ja napojen huojunta.

Pallomme kiertää avaruudessa, jossa lämpötila on –270 astetta. Siinä elämä pysähtyisi sekunneissa. Meillä on suojana ilmakehä, jossa on täsmälleen oikea koostumus.

Avaruuden aikataulun mukaan tuleva jääkausi alkoi jo 1700-luvulla. Silloin ihminen puuttui tapahtumiin ja alkoi tuottaa hiilidioksidia ilmakehään. Se todennäköisesti siirtää jääkauden tuloa muutamalla tuhannella vuodella.

Maan lämpenemistä ihminen voi myös estää. Jos syttyisi atomisota, joka estäisi auringon lämpösäteilyn ja syntyisi atomijääkausi. Joka vuosi maapallon ohittaa lähietäisyydeltä useita asteroideja, jotka aiheuttaisivat ilmaston rajun jäähtymisen ja muitakin katastrofeja samoin kuin atomisota.

Tähtitieteilijät ovat myös todenneet, että avaruus laajenee ja jäähtyy. Auringostamme loppuu myös energia niin kuin taskulampustakin loppuu patterin virta. Siihen tosin kuluu enemmän aikaa kuin tuhannen vuotta. Joten maailma muuttuu, eikä ole paljon mitään pysyvää. Nämä ovat kaikki vain arvauksia. Historiasta tiedämme jotakin, mutta tulevaisuudesta emme tiedä mitään varmaa.

Esko Valtaoja toteaa: ”Jotakin merkillistä tapahtuu kaiken aikaa, mutta meidän pieni päämme ei voi sitä käsittää, mitä se on.” Jotkut viisaat väittävät, että me tiedämme vain 5 prosenttia maailmankaikkeuden aineesta ja energiasta. Pimeän aineen ja energian etsintä, onkin tämän ajan tiedemiesten suurimpia päänvaivoja. Joku väittää tietävänsä, mitä pimeä energia on. Sitä sanotaan myös vapaaksi energiaksi, jota Nikola Tesla kehitti jo 1900-luvun alussa. Olisihan se suuri apu, kun tämän hetken sähkön ja öljyn hinnat nousevat kovaa vauhtia. Se olisi myös sitä puhdasta energiaa eikä aiheuttaisi hiilidioksidipäästöjä.

Urho Kari

Lehtimäki, Alajärvi

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje