Jälkiviisauden mestari J. Tervo

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden jossitteleminen. Siinäpä todellinen jaritervomainen suuri testamentti työssään. On meillä monenlaista viisautta tarjolla niin mediassa kuin some-ajassakin. Jälkimmäisen olen jo vuosia jättänyt pois viisauteni piiristä. No – eipä minulla riemusta kilju mieleni kyllä aikamme mediahurmurienkaan, kuten Jari Tervon, rikkiviisaat ohjelmat ja historialliset ”totuudet” – sitaateissa tuo jälkimmäinen sana – varmuuden vuoksi.

Mitäkö tässä vihjailen? Sitä mitä tämän juttuni ensi lause ilmaisee; nappasin sen vuodentakaiselta J. Tervo -ohjelmatallenteelta kuin vinkiksi omaan pohdintaani.

En yritä historian tulkiksi, etenkään poliittisen menneisyyden osalta. J. Tervo on siinä minua ylivoimaisesti suvereenimpi taituri. Rohkenen silti esittää Tervolle pari huomiotani menneen viiden vuosikymmenen ajalta. Ajalta kun kotikommarit ja silloinen (ääri-) oikeisto jäivät molemmat – onneksemme suuren profiilin varjoon – UKK:n.

Oliko hyvä niin kuin oli? Oli; oli hyvä todella, ettei hannutaanila-henkinen vasemmisto eikä Kekkos-vihamielinen oikeistovähemmistö kumpikaan saaneet isommin otetta kotomaamme kokokuvasta, A.Kiven kielikuvaa lainatakseni.

Oli siksi hyvä, että kumpikaan ääritaho ei ymmärtänyt tilannetta. 60-lukulainen riemunkiljuva taistelulaulubuumi pyyhkäisi vielä 70-luvullakin voimissaan mm. yliopistokaupunki Jyväskylässä, jossa aloitin suomen opiskeluni.

Eräänä syysaamuna vasemmisto-henkiset valtasivat Seminaarinmäen yliopiston juhlasalin vuorokaudeksi niin, ettei senpäiväisistä luennoista tullut mitään! Oli maalaispojalle aika outoa olla opiskelutoverina niille. Eduskunnassammekin oli hetken vasemmistovalta. Mutta kuinkas kävikään?

Jari Tervo nyt jälkiviisastelee, miten kansamme oli suomettunut ja rähmällään itään. Mutta muistaako Tervo, kuka mahtoi hillitä ja hallita vaikean neuvostovoimakulttuurin valtaan nousun maassa? Kyllä sen esti nimenomaan rauhanmies Urho Kekkonen. Puhuttiin liennytyksestä; eikö Tervo muista, mitä oli 1968 tapahtunut Prahan kaduilla? Syytä olisi. Vain se ulkopoliittinen viisauden tie, minkä kokoomuspresidentti Paasikivi oli aloittanut ja jota maalaisliittolainen UKK taidolla jatkoi, takasi tasapainon maassamme eikä sisäistä eikä ulkoista todellista vaaraa syntynyt idän suurmahdin puristuksessa. Ja sitten v. 1975 Helsinkiin UKK:n johdolla saatu Euroopan ja Amerikan yhteiskokous takasi maanosamme ja maamme tuvallisen jatkotaipaleen.

Jouko Pesonen

Alajärvi

    Jaa artikkeli