”Tiedämme, että jotain tapahtuu, ja sitten tapahtuu, mitä tapahtuu.” (Claes Andersson)
Taidemuseon intendentti hankki Milanon-matkalla design-korkokengät tulevaan Kengät-näyttelyyn. Myöhemmin hän käytti kenkiä töissä museon avajaistilaisuuksissa.
Ja siitähän tanssit syntyi!
Intendentti erosi virastaan. Tilalle palkattiin uusi, joka myllättyään museoiden organisaation hakeutui muualle. Viimeisenä työpäivänään loppiaisaattona 2018 hän sopi museon kahvilan hoidosta yrittäjän kanssa, joka oli puolueensa ääniharava ja merkittävässä asemassa kaupungin luottamushenkilönä.
Vuotta aikaisemmin ei kilpailutus kahvilanpidosta ollut tuottanut tulosta. Uutta ei järjestetty.
Kesään tultaessa yrittäjällä oli museon seinustalla terassi pystyssä. Pikavauhtia oli kaikki luvat saatu nippuun. Mittavirheitä ehkä sattui, kun terassista tuli enemmän kuin tuplasti tarkoitettua isompi.
Vauhdissa yrittäjältä kuitenkin unohtui kahvilanpito. Hupsista! – jokin ”sopparin” pykälä oli jäänyt lukematta. Toistuvista huomautuksista ei ollut apua, ja niinpä kahvilasopimus sanottiin irti.
Jotta yrittäjä ei olisi joutunut purkamaan terassiaan maankäyttösopimuksen ehtojen mukaisesti, hänelle vuokrattiin museon kahvilan keittiö. Museon kahvilasta tuli keittiön aputila, sekalainen varasto.
Museovieraille ei tietenkään kahvilapalvelua ole ollut – ei edes talvisaikaan, kun terassi ammottaa tyhjillään.
Sekamelska museon ja yrittäjän kanssa on jatkunut viisi vuotta. Suurin huoli on ollut siitä, missä kaljanjuojat käyvät vessassa, ei esimerkiksi museon asema taidelaitoksena eikä taideteosten turvallisuus. Ja täytyyhän museovieraidenkin käydä vessassa.
Nyt, kuulemma, ongelmaan on löytymässä ratkaisu.
Yksin virkamiehet – ehkä myös jotkut luottamushenkilöt – tietävät, miten paljon he ovat käyttäneet aikaansa vaivoja säästämättä yrittäjän parhaaksi vuosien aikana. Bisnekset ovat toki kaupungin arvorannoilla laajentuneet.
Terassin määräaikainen rakennuslupa menee umpeen 2.7.2023. Jotta pysyvä rakennuslupa voidaan myöntää, on terassin asiakkaille järjestettävä riittävä määrä vessoja. Suunniteltu huoltorakennus ei näillä näkymin toteudu, joten taas katseet suuntautuvat museon neljään vessaan.
Terassiyrittäjän täytyy saada kahvila haltuunsa, jotta maanvuokrasopimuksen sanktiot eivät laukea.
Sopimustekstejä viilataan taas, ties monennenko kerran.
Miten pitkälle kaupunki voi kannatella yhden yrittäjän bisneksiä? Ja miltä tuntuu muista yrittäjistä, kun hän kertoo ongelmien ilmaantuessa vain soittavansa suoraan kaupunginjohtajalle? (Hbl 15.4.2022)
Sirpa Sainio
Vaasa