Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli vaatii (16.4.2025) Vaasan suomalaista seurakuntaa järjestämään sateenkaarimessuja. Kapitulilta jäi huomaamatta vai eikö se vain välittänyt, että päätöstä vastaan äänestivät erotuksetta kaikki Vanhan testamentin profeetat ja Uuden testamentin apostolit, kirkon parin vuosituhannen traditio, luterilaiset tunnustuskirjat, valtavan suuri enemmistö maailman kristillisistä kirkoista sekä suuri osa sen omien seurakuntien maallikkovastuunkantajista. Kirkollisena toimielimenä kapituli ei opillisissa päätöksissään voi sivuuttaa Jumalan sanaa eikä kirkon yhteistä ikiaikaista uskoa.
Pyhän Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi sekä sääti heille avioliiton yhteiselämän muodoksi. Päätöksellään kapituli luopui tästä perustavasta luomisuskosta.
Päätös on skismaattinen, se edistää kirkon jakautumista ja pirstoutumista. Tämä ei ole syytös eikä ennustus, vaan toteamus.
Päätöksellään kapituli poikkeaa maailmanlaajuisen kristillisen kirkon yhteisestä, tunnustetusta traditiosta, oppiperustasta. Käytännössä tämä tulee merkitsemään kirkon hajoamisen kiihtymistä. Pelottavia esimerkkejä tunnemme maailmalta.
Vastaavat päätökset ovat johtaneet etelän suurten anglikaanikirkkojen irrottautumiseen Englannin kirkosta sekä Amerikan suuren luterilaisen kirkon jäsenmäärän romahtamiseen.
Jeesus hyväksyi yhteyteensä erotuksetta jokaisen ihmisen. Samalla Hän aina ohjasi ihmisen Jumalan tahdon mukaiseen elämään.
Tänäänkin kirkon tulee olla avoin jokaiselle. Me kaikki olemme syntisiä, eri tavoin rikkinäisiä ihmisiä. Tahdomme yksin ja yhdessä pyytää Jumalalta armoa elää Hänen ominaan. Jumalan sanassa on elämän kestävä perustus. Sana antaa ilon, vapauden ja rohkeuden, koska sana julistaa katuvalle synnit anteeksi. Jumalan sanasta pidämme kiinni.
Me allekirjoittaneet papit vetoamme Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulia palaamaan Jumalan sanan mukaiseen opetukseen ja perumaan ko. päätöksen.
Tapio Hirvilammi
Seinäjoki
Hannu Lehtonen
Soini
Timo Lehtonen
Alavus
Lauri Lempinen
Kristiinankaupunki
Mikko Lempinen
Karvia
Esa Luomaranta
Kuortane
Anssi Massinen
Jalasjärvi
Lasse Pesu
Alajärvi
Mauri Pihlajamaa
Ikaalinen
Arto Rannila
Kurikka
Matti Rusama
Seinäjoki
Jouko Talonen
Vantaa/Vähäkyrö
Esa Vaittinen
Ylihärmä