Yleisöltä

Karhun kainalosta

Jaa artikkeli

Pallo heitetään ylös. Karhubasket aloittaa pelin ja voittaa jo kolmannen mestaruutensa. Tätä aihetta ei kannata kenenkään kauhajokelaisen yrittääkään sivuuttaa.

Lapsuus Kauhajoella oli suurten, lähtemättömien muistojen aikaa. Koski kohisi korvissa. Aivan kodin vieressä oli urheilukenttä, jossa vieraili sirkuksia. Ensimmäisiä pesäpallo-otteluita kävimme urheilukentällä seuraamassa.

Kauhajokisella seura- ja yhteistyötoiminnalla on vahvat, vanhat perinteet, jotka menevät vuosisadan taakse ja ylikin. Kauhajoen Nuorisoseura perustettiin jo 1895. Kauhajoen Karhun urheiluseura on jo 112 vuotta vanha. Tämä on sitä ydintä, jonka voidaan sanoa vaikuttaneen tämänpäiväisiinkin saavutuksiin.

Yhteen hiileen puhaltaminen, talkoissa käyminen ja vankkumaton yrittäjähenki ovat olleet kauhajokelaisille aina itsestään selvää.

Kauhajokelaisilla nuorilla ja lapsilla oli jo varhain mahdollisuus kokeilla erilaisia harrastuksia, musisoinnista urheiluun, aina naisvoimisteluun saakka.

Kouluissa opettajat tekivät myös koripallon eteen rajusti töitä. Kansakoulussa jo varhain koripalloa edisti johtajaopettaja Eero Kouhi ja yhteislyseon puolella 80-luvulla liikunnanopettaja Simo Koskilammi.

Karhun urheiluseura piti yllä Kauhajoen Kasinoa. Nummijärven kyläyhdistys järjesti ja järjestää vieläkin maankuuluja Nummirock-tapahtumia. Pitkäaikainen yhteistyön mentaliteetti elää ja syntyi monissa sukupolvissa. Mikään ei ole tyhjästä syntynyt.

Eteläpohjalaiset Spelit -kansanmusiikkitapahtuma perustettiin myös Kauhajoella. Ne jatkuvat edelleen vuorollaan siellä tänäkin kesänä. Kulttuuriakin on ollut tarjolla. Näille ei voi kääntää selkäänsä, mutta on katsottava tätäkin päivää.

Ei voi kuin ihailla Karhubasketin nykyistä puheenjohtajaa Vesa Ojalaa. Työ on ollut kovaa, mutta taustavoimiakin on löytynyt, toteaa Ojala. Taustaryhmän vastuulla on ollut rahan kerääminen ja budjetin laatiminen. Taustavoimia on ollut menestyksestä päätellen runsaasti tarjolla.

Pelillisiin asioihin ei seuran puheenjohtaja ole koskaan puuttunut. Niistä on kantanut vastuun 2017 Kauhajoelle valmennusohjaksiin tarttunut nuori Janne Koskimies. Hän ei omien sanojensa mukaan osannut mitään tällaista odottaa. Pelaajahankinnat ja -vaihdokset ovat olleet ratkaisevia ja onnistuneita. Kauhajoki on onnistunut kotiuttamaan uudet myös monikulttuurisetkin pelaajansa.

Nyt Karhubasket tähtää Euroopan kentille. Koripallo muuttuu vieläkin ammattimaisemmaksi.

Rakenteilla on ”vedet seisauttavan” suuri koripallohalli, joka pitää yllä muutakin toimintaa. Kenties se edistää kulttuuriakin. Siellä on tilaa 4 000 katsojalle ja ravintolapaikkoja 1 000 vierailijalle.

Karhun kainalosta on epäilemättä ollut aina hyvä huudella. Kyllä ihmiset Kauhajoella vain osaavat ja taitavat. Tätä ihmetellään nyt ympäri Suomea. Kenties ensi vuonna Euroopassakin.

Katriina Risku-Vartiainen

Vantaa

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje