Näyttäisi siltä, etteivät kaikki tiedä, että soidenkin omistusoikeus kuuluu joillekin, useimmiten yksityisille tilanomistajille. Vuonna 1981 paikallisen suursuon, Karvasuon maanomistajat tekivät silloisen Vapon kanssa niinsanotun Karvasuon yleissopimuksen, joka tähtäsi siihen, että Vapo kuorisi käyttökelpoisen turpeen hyötykäyttöön ja tuotannon jälkeen luovuttaisi pohjat takaisin paikallisille maa- ja metsätalouteen. Kysymys oli viidestäsadasta kahdestakymmenestäyhdestä hehtaarista, josta sillon tuli Vapon omistukseen 252, ja vuokrattuna 269 hehtaaria, josta Vapo on maksanut niinsanottua varausvuokraa. Vapo ei käynnistänyt toimintaa heti, vaan piti aluetta varalla tulevaisuuden tuotantoa varten.
Aikakausi ja asenteet muuttuivat turpeenkäytölle tyrmääviksi. Karvasuon tulevaisuutta ohjaavaksi tulivat osayleiskaava, soidensuojelun täydennys ja maakuntakaava; lisäksi rauhoitusadressissa yli tuhat allekirjoitusta Karvasuon suojelun puolesta, nimiä oli aina Australiasta asti, arvovaltaisten henkilöiden käyntejä ympäristöministeriä myöten, jne..
Niinpä vuonna 2008 aloitettu yva-menettely ei johtanut turvetuotantoon, sillä Vapo ei hakenut alueelle ympäristölupaa.
Osayleiskaavassa Karvasuo on saanut merkin SL-2 eli luonnonsuojelualueeksi perustettavaksi merkitty alue, ja eteläosien kaksi harjumaista metsämäkeä merkin luo 1, eli ne ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä, alueita ja luontotyyppejä.
Maanomistuksen kannalta Karvasuon reuna-alueet ovat maa- ja metsätaloden harjoittamisen kannalta erityisen vaikeita; toimenpidekielto on ollut päällä viisitoista vuotta ja tulee maakuntakaavan osalta jatkumaan ainakin seuraavat viisi vuotta.
Riitaa rajauksista on ollut oikeuslaitoksien ratkaistavaksi asti, mutta maanomistajia tyydyttäviä muutoksia ei ole tehty. Reunametsien kunnostusojitukset on kielletty ja itse metsien rajoitetut hakkuut luvanvaraisia!
Nyt olisi viimeinkin tullut aika, kypsynyt, että ely-keskuksen on ryhdyttävä ostamaan suojelualuevarauksiksi merkityt kohteet eli koko Karvasuon alueen kokonaisuudessaan suojeltavaksi, silloin reuna-alueiden maanomistajien toiminnan rajoittaminen ja vuosikausien kiusaaminen loppuisi! Karvasuon etelälaidalla päänavaus onkin jo tehty, ja omistaja on elyn hintatarjoukseen, joka sitäpaisti on vertonta tuloa, ollut erinomaisen tyytyväinen!
Kehotankin elyn vastaavia virkamiehiä ryhtymään viipymättä toimeen; pesämunakin, eli Honkaneva, on jo suojeltu.
Kun pääasia, eli Karvasuo, saisi pian arvoisensa menettelyn, Etelä-Pohjanmaan sydänalueelle saisimme arvokkaan virallisen luontokohteen, alkuperäistilasta muistuttavan kansallispuistotasoisen suojelualueen tulevien sukupolvienkin ihailtavaksi ja nautittavaksi!
Jorma Mäki-Jussila
Seinäjoki