Yleisöltä

Katse palloon, aluevaaliosallistuja!

Jaa artikkeli

Aluevaalien alla ilma on sakeanaan lupauksia. Valitettavasti myös väärinymmärrystä aluevaltuustojen roolista ja tehtävistä.

Kyse on ehdottoman tärkeistä asioista, meitä kaikkia koskettavista palveluista ja meidän kaikkien verorahoista. Valmistelu on jatkunut jo pitkään ja ensimmäisten aluevaltuustojen tehtävä on lyödä kiinni puitteet sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden järjestämiselle. Valtio (veronmaksajat) antaa rahoituksen ja ohjaavan lainsäädännön.

Sote-uudistuksen yhteydessä kuntien verotuloja siirretään valtiolle hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseksi. Ansiotuloveroja siirretään noin 12,8 miljardia euroa ja yhteisöveroja noin 0,67 miljardia euroa vuoden 2022 tasossa arvioituna. Nykyisten kuntayhtymien omaisuus siirretään voimaanpanolaissa säädetyllä tavalla hyvinvointialueille tai HUS-yhtymälle. Siirrolla ei ole veroseuraamuksia. Toimialojen henkilöstö siirtyy samalla kellonlyömällä hyvinvointialueiden palkollisiksi.

Ansiotuloverotuksen muutokset toteutetaan nykyisen verojärjestelmän sisällä. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan yhtä monella prosenttiyksiköllä (vuoden 2022 tasossa arvioituna 12,39 prosenttiyksiköllä) ja valtion verotusta kiristetään vastaavasti.

Uudistuksella ei ole tarkoitus keventää eikä kiristää kenenkään verotusta. Pitkällä tähtäimellä tämän toteutuminen on riippuvaista mm. hyvinvointialueiden onnistumisesta tehtävässään.

Kuntien on 1.1.-23 alkaen selvittävä jäljelle jäävistä tehtävistään 12,39 %-yksikköä pienemmällä veroäyrillä ja kolmanneksen pienemmällä yhteisöverotuotolla. Sivuhuomautuksena on kysyttävä: onko sopeutuminen kunnissa aloitettu? Keskustelun puutteesta päätellen pelkään vastauksen olevan ei.

Valtava hallinnon ja palvelutuotannon uudistus ei lunasta lupauksiaan, ellei tehokkuus parane laadun säilyessä vähintään nykyisellä tasollaan.

Uudet valtuutetut kohtaavat isot talouden, tehokkuuden ja palveluverkon kattavuuden haasteet. Vaalilupausten hintaa en halua edes ajatella, kun ensin pitää kantaa palkka- ja tietojärjestelmäharmonisoinnin lisäkustannukset. Näistä ainakin järjestelmäkustannusten pitäisi pitkällä tähtäimellä tehostumisen ansiosta keventyä. Palveluiden tehostuminen vaatii nykyistä optimoidumpaa palvelu(samalla kiinteistö)verkostoa, jota täydennetään liikkuvilla ja digipalveluilla.

Tehokas järjestäminen vaatii myös julkisen sektorin sujuvaa ja arvostavaa yhteispeliä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa.

Tämä kaikki koskettaa meistä jokaista. Myös helsinkiläisiä, jotka äänestivät jo kuntavaaleissa omat ”aluepäättäjänsä”. Heillä on edessään samat hyvinvointialueen ja pienenevän kunnallishallinnon haasteet kuin kahden pallin valtuutetuilla. Uuden järjestelmän kustannukset kaikki suomalaiset kantavat yhdessä. Siksi se mitä tapahtuu maakunnissa, kiinnostaa myös Isolla kirkolla. Ja päinvastoin.

Toivon hartaasti osaavia, yhteisen edun näkeviä aluevaltuutettuja.

Timo Saranpää

Helsinki-Seinäjoki

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje