<p>Kaupunki vai kauppala? Siinä miete, jota pohdin usein suomalaisten kaupunkien keskustoja silmäillessäni. 1960-luvulla kaupunkistatus on tärkeä, se erotti maalaiskunnat ja kauppalat modernin kehityksen kehdoista. Kaupunkilaisuutta määriteltiin tuolloin monin eri tavoin, yksi ajatus oli sekatavarakauppojen vaihtuminen erikoisliikkeiksi.</p><p>Suurin osa suomalaisista kaupungeista on arkkitehtuuriltaan kauppaloita. On katu tai raitti, jonka varrella on kauppoja. Tai sitten ei ole, sillä syrjemmälle kaavoitetut automarketit ovat vieneet totutun keskuspaikan elämän edellytykset. </p><p>Mietin edelleen sopivaa nimeä näille tuulenpieksemille alueille, joissa liiketilat tyhjenevät ja kauppakiinteistöjen arvot alenevat. Kyse ei ole enää kaupungista, eikä kauppalastakaan, kyse on kuoleman kujista.</p><p>Tapahtumista on viime vuosikymmenten aikana tullut yksi keskeinen kaupunkien identiteettiä ja tunnettuutta rakentava tekijä. Yksi tapa hahmottaa kaupunkien keskustojen elinvoimaisuutta on karttaharjoitus siitä, missä kyseisen kaupungin tapahtumat toteutetaan. </p><p>On olemassa kaupunkeja, joissa tapahtumille on ollut omat luontaiset alueet loitommalla keskustasta. Liian usein kyse on ollut siitä, että kaupunki itse on halunnut työntää tapahtumia pois häiritsemästä keskusta-alueen vauraan ja vaikutusvaltaisen asujaimiston arkea.</p> .<p>Olen usein kunnissa ja kaupungeissa kysynyt päättäjiltä, mikä on paikallinen tapahtumastrategia. Vastaus on usein hapuileva kertomus siitä, miten kehitys on ollut pitkälti sattumanvaraista ja lopulta pienen mutta vaikuttavan ihmisjoukon ansiota. Seuraava kysymykseni koskee tapahtumien järjestämisen mahdollistavia paikkoja ja niiden pitkäjänteistä kehittämistä. Tässä asiassa eri puolilta Suomea löytyy niin hyviä kuin huonojakin esimerkkejä. Kyse ei ole aina siitä, onko olosuhteisiin panostettu, vaan siitä millaisen ymmärryksen varassa. Liian usein tapahtumajärjestäjien sekä erilaisten tilaisuuksien taloudellisten yhtälöiden asiantuntijat ovat joutuneet sivusta seuraamaan illuusioiden varassa tehtyjä virheinvestointeja. Tällöin odotukset eivät täyty, ne tyhjenevät aivan kuten huonosti suunnitellut torit tao tapahtumapaikat. En puhu yksistään suurista tapahtumista. Kyse on yhtä lailla julkisten tilojen suunnittelusta ja saatavuudesta erilaisten tilaisuuksien käyttöön järkevällä hinnalla. Suomi on täynnä hiljaisia keskustoja, joiden hallintorakennuksissa voisi olla elämää, mutta ei ole. Tulevaisuus on julkisen liikenteen ja tapahtumien yhdistämisessä. Tapahtumisen osalta raideliikenteen kehittäminen ja kulkuyhteydet asemilta tapahtumapaikoille ovat tilaisuusjärjestäjien näkökulmasta elämän ja kuoleman kysymys. Samalla kyse on keskustojen identiteetistä. Kaupungeissa, joissa kaupankäynti ei enää kannattele keskustaa, vaihtoehdot ovat vähissä. Pian rakennuskanta muistuttaa Andy McCoyn hampaita, joka kolmas on vinossa ja joka kolmas puuttuu. <strong>Jussi Lähde</strong> Kirjailija</p>
