Yleisöltä

Kehitys kehittyy?

Omana aikanani maailma on muuttunut. Paljon on hyvää, mutta kaikessa ei voi pelkkää hyvää nähdä.

Käsivälitteinen veivipuhelin on vaihtunut älypuhelimeen. Supistetusta kansakoulusta ja liitutaulusta on siirrytty peruskouluun ja tietokoneisiin. Kunnanlääkäri on vaihtunut nettilääkäriksi. Ennen kuoltiin kulkutauteihin tai keuhkotautiin, nyt lääketiede on pidentänyt ihmisten elinikää pian sataan vuoteen. Kulkukauppias on vaihtunut markettiin. Hevonen oli välttämätön työssä ja liikkumisessa, nyt sitä käytetään lemmikkinä ja harrastusvälineenä. Joka talossa oli muutama hehtaari peltoa ja pari kolme lehmä kantturaa. Nyt on suuret pinta-alat ja isot koneet, jos lehmiä on, niitä on satoja. Paljon mitä ihmeellisempiä keksintöjä on otettu käyttöön. Vanhoja aikoja ja omia isovanhempia muistellessa täytyy ihmetellä, miten uskomatonta kehitys on ollut.

Demokratiassa yhteisiä asioitamme hoitavat kansan valitsemat edustajat. Omassa pienessä kunnassani päätökset teki aikanaan yksi puolue. Elettiin kyläpolitiikan aikaa ja painopiste oli maataloudessa. Muita elinkeinoja, varsinkin yksityistä yritteliäisyyttä, karsastettiin. Yrittäjää pidettiin ”puliveivarina”. Elinkeinorakenne muodostui liian yksipuoliseksi. Kaikissa kylissä piti olla koulu, posti, pankit, kaupat, rukoushuone ja kyliin haluttiin rakentaa myös kunnan vuokra-asuntoja. Kuntakeskuksen kehittämisresurssit menivät sivukyliin.

Maaseudun nuoret lähtivät opiskelemaan ja monet muuttivat lopullisesti kaupunkeihin. Maaseutu menetti asukkaitaan ja monesta pirtistä sammutettiin valot lopullisesti. Maa teollistui ja työpaikat syntyivät asutuskeskuksiin. Isoissa kaupungeissa tarvittiin paljon uusia asuntoja. Samalla iso määrä maaseudun asuntoja jäi tarpeettomaksi ”ongelmajätteeksi”.

Poliittinen päätösvalta siirtyi asutuskeskuksiin. Suurista asutuskeskuksista haluttiin rakentaa entistä isompia. Hyvinvointivaltiota kehitettiin ja haluttiin tarjota kansalaisille entistä parempia palveluita. Kustannukset kasvoivat ja syntyi paineita säästää ja tuottaa palvelut mahdollisimman tehokkaasti. Syntyi hillitön keskittämisvimma. Kaikki palvelut haluttiin siirtää maakuntakeskuksiin. Maaseudun väki pakotettiin ajamaan autolla palveluiden perässä.

Keskittämisellä on myös haittapuolia. Maaseudulla on pitkät etäisyydet, kallis energia ja polttoaine rasittavat erityisesti harvaan asuttuja alueita. Maaseudun väki vähenee ja siellä asuu iäkästä usein hoivaa ja terveyspalveluita tarvitsevaa väkeä. Säästötarpeilla ja tehokkuudella perustellen maaseudun palvelut on siirretty maakuntakeskuksiin. Tiedä sitten syntyykö säästöjä ja kenelle?

Varmaa on, että palveluiden käyttäjien kustannukset nousevat. Hyväkuntoiset julkiset rakennukset jätettiin tyhjilleen ja tilalle maakuntakeskuksiin kerskarakennetaan valtavat rakennuskompleksit. Mummon kotipalvelun ruokaa ajetaan nyt kymmeniä kilometrejä tai sadat vanhukset ajetaan takseilla maakuntakeskukseen hoitoon pikkuvaivojenkin vuoksi. Ambulanssit jonossa pillit soiden kiitävät satoja kilometrejä hakemaan mummoja ”pönkerönperältä”.

Tämä sote taitaa olla keskittämiskehityksen huipentuma. Maaseudun tarpeettomaksi jääneet rakennukset ovat menneet arvottomiksi. Käyttöä ei ole eikä niitä saa myydyksi, velat ovat jääneet ja kustannukset kuitenkin pyörivät. Samanaikaisesti suurissa taajamissa rakennetaan kiihkeästi ja asuntojen hinnat ja kaikki muutkin kustannukset ovat pilvissä. Rikollisuus ja sosiaaliongelmat ovat myös korostetusti isojen taajamien ongelma. Keskittymiskehitys vaikuttaa myös yritysten toimintaan. Esimerkiksi kaupan ala on keskittynyt kolmen toimijan monopoliksi.

Monista pienistä yrityksistä, etenkin maaseudulla, tuli elinkelvottomia. Pienimmätkin palvelut on ajettava hakemaan maakuntakeskuksista. Kun joka pirtistä lähdetään kauppa-asialle, työhön tai vaikka terveyspalveluita hakemaan, autojonot ovat valtavia. Moottoritietä jo Lapualta Seinäjoelle rakennetaan. Ei taida keskittäminen olla hyväksi myöskään ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Kuitenkin, mm. maanpuolustuksen ja elintarvikehuollon vuoksi maaseutukin täytyy pitää asuttuna. Kyllä tällekin kehitykselle taitaa hintalappua kertyä ja jotain korjausliikettä tarvitaan.

Juhani Viitala

Kauhava

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje