Keneltä kysyisin

En ennen tullut ajatelleeksi. En minua pysähdyttänyt. En ymmärtänyt suurta siunausta ja viisautta, istuessani pienenä tyttönä kamarin hämyssä kuulemassa mummon kertomusta eletystä elämästä.

Myöhemmin äitini toisinaan huokailevatkin sanat kiitollisuudesta ja Jumalan äärettömästä huolenpidosta, surujen kantajasta, voimien antajasta. Äitini työnkultaamat kädet ristiin laitettuina. Aina omiaan rakastaen, rukouksin muistaen.

Nyt ymmärrän. Oman elämän kuljettaessa, kasvattaessa. Omassa hiljaisuudessani karehtien katson. Muistellen miten heidän kasvoistaan loisti. Loistaa minunkin elämäni poluille Jumalan armon hyvyys. Miten varmasti se heissä näkyi ja tuntui, kenen lapsena me täällä matkaa teemme. Siihen kuului vaikka viimeisensä antaminen, jos sitä joku tarpeeseensa tarvitsi.

Keneltä kysyisin? Onko kysymykseni myöhässä, ajattelen näin jouluna. Onko meidän sukupolvemme tietämätön, mistä meidät tullaan muistamaan. Jätämmekö me jälkeemme joulukirkkotiet, yhteiset juttuhetket ja hetken hiljaisuuden tunnelman. On hektistä elämää, mistä meidät tullaan muistamaan.

Nousisiko meidän jälkeen tuo kipeä kysymys? Keneltä kysyisin niitä eväitä, jotka kantavat ja rakastavat kylmässäkin maailmassa. Varmaa on, että me kaikki vanhenemme.

Tulee kysymysten, muistojen aika. On hyvä ehtiä kuulemaan, ymmärtämään ja oppimaankin menneiden sukupolvien elämän viisautta, mistä mekin olemme saaneet omaan elämäämme ponnistaa. Kiittäen kaikki päättyy kerran, ikkunat suljetaan iäksi.

Joulun alla ystävät, kaikki kauniit muistot mieleeni herää. Pidetään huoli, että tuleva sukupolvi tietää, että mihin isämme uskoivat ennen. Mihin omat ja rakkaat turvasivat. Kerrotaan, miksi meille iltarukous luettiin ja opetettiin. Että meidän olisi ja on turvallista matkata.

Jouluaaton hämyssä sytytän kynttilän hautausmaan kalmistoissa. Kiittäen ja ikävöiden. Siunaavin ajatuksin kaikesta siitä, että minulla on mikä kantaa ja mikä toivon valon antaa.

Olkoon jokainen kotimme siunattu koti. Ei anneta muistojen sammua. Hän tulee, kun vain tulla annamme.

Sukupolvista kiittäen,

Eila Rintamäki

Ilmajoki

    Jaa artikkeli