Opiskeluaikanani en tajunnut, kuinka erityinen paikka Vaasan yliopisto oli. Siellä minut kohdattiin sekä opiskelijana että ihmisenä. Jälkikäteen olen tajunnut, että minusta oltiin aidosti kiinnostuneita, ei vain suorituksieni tai opintopisteideni perusteella, vaan ajattelevana ja kehittyvänä yksilönä.
Vaasan yliopistossa koin, että ajatuksillani oli merkitystä. Sain tilaa kasvaa sekä akateemisesti että ihmisenä. Yliopiston henkilökunta tuki minua matkallani kohti työelämää, mutta myös kohti syvempää ymmärrystä itsestäni ja ympäröivästä maailmasta.
Tämä tuki ei rajoittunut vain opintojen suorittamiseen, vaan ulottui syvemmälle, henkilökohtaiseen kehitykseeni ja kykyyni ajatella kriittisesti ja luovasti. Yliopisto antoi minulle eväät elämään, ei vain ammattiin.
Naiiviudessani oletin, että tämä olisi arkipäivää kaikissa yliopistoissa. Kuvittelin, että kaikissa akateemisissa yhteisöissä opiskelijat kohdattaisiin samalla lämpimällä kiinnostuksella ja tuella.
Vasta kokemukseni toisen yliopiston piirissä paljasti karun todellisuuden: opiskelijat voidaan kohdata myös pelkkinä numeroina, osana koulutusputkea, jossa tärkeintä on vain saada opinnot suoritettua – mieluiten mahdollisimman vähän opetushenkilökuntaa vaivaten. Ajattelun tukeminen, akateeminen kasvu ja henkilökohtainen kehitys jäävät toissijaisiksi asioiksi, kun opiskelijat puserretaan massana yliopistoputkesta ulos.
Vaasan yliopistossa minua ei pelkästään koulutettu – minut kasvatettiin. Sain sieltä mukaani paljon enemmän kuin vain tiedollisen pääoman; sain reppuuni arvoja, kykyä ajatella itsenäisesti ja rohkeutta kohdata haasteita. Tämän kaiken ymmärtäminen sai minut arvostamaan entistä enemmän niitä kokemuksia ja ihmisiä, jotka kohtasin Vaasassa. Siellä opin, että yliopiston tehtävä on paljon enemmän kuin vain valmistaa ammattilaisia. Sen tehtävä on kasvattaa ihmisiä, ja tässä tehtävässä Vaasan yliopisto loistaa kirkkaasti.
Jälkeenpäin katsottuna, on surullista huomata, että kaikki yliopistot eivät onnistu tässä tärkeässä tehtävässä. Tämä kokemus on saanut minut ymmärtämään, kuinka onnekas olin saadessani opiskella Vaasassa, paikassa, jossa opiskelija nähdään kokonaisuutena; ihmisenä, jolla on potentiaalia kasvaa ja kehittyä, ei vain ammattilaisena, vaan myös ajatteleva ja tunteva yksilönä. Vaasan yliopisto on antanut minulle lahjan, jota en voi mitata pelkästään tiedolla – se on antanut minulle vahvan pohjan elämälle. Kiitos.
Suvi Alakärppä
KTM
psykologian opiskelija, Jyväskylän yliopisto