Yleisöltä

Kirkon tila ja Jeesuksen juhla

Jaa artikkeli

Elämässä on jatkuvasti syytä kysyä, kuinka vaikutan muihin lähimmäisiin. Tätä mietin Henna Salon ja Matti Salomäen avioliittokirjoitusten ääressä. Salomäki ajatteli paineen samaa sukupuolta olevien vihkimiseen tulevan kirkon ulkopuolelta ja Salo muistutti muutoksen tarpeen nousevan seurakuntalaisista, yhteisön sisältä. Salomäki täsmensi (I-P 3.12) omaa ajatteluaan. Silti ristiriita jää elämään.

Tuleva piispa on ehdottanut, että keskustellaan ja etsitään sitä mikä yhdistää. Tunnen tulevaa piispaani jonkin verran. Olemme saman kirkolliskokouksen jäseniä. Hänen ajatuksensa on varmasti aito ja hyväntahtoinen, mutta ei tähtää asian muuttamiseen.

Olen neljättä kautta kirkolliskokouksessa ja viimeiset vuodet olen antanut aika paljon aikaa tälle avioliittoväännölle. Olen ollut mukana laatimassa aloitteita, jotka tähtäävät sotkun selvittämiseen.

Salomäki kirjoitti kaaoksen uhasta. Nykyistä pahempaan kaaokseen tämä asia ei välttämättä vie, mutta kykenemättömyys muuttaa asioita, on jo johtanut aika sakeaan soppaan.

Piispakunta tietää tämän. He haluaisivat kaiketi löytää ratkaisun, mutta kokevat ilmeisesti olevansa vaikeassa tilanteessa, kun oma joukkokin jakaantuu asiassa. Piispojen kannalla on silti yhä merkitystä. Siksi uusin aloite, jota nyt käsitellään kirkolliskokouksessa, pyytää piispoja tekemään jonkin esityksen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen mahdollistamisesta. Nyt keskustellaan siitä, voiko tämmöistä edes pyytää.

Samalla asioiden nykytila on sekava. Kapitulit saattavat rangaista pappeja tai sitten ei. Kukaan ei voi tietää mitä tapahtuu, kun jokainen tuomiokapituli toimii oman harkintansa mukaan. Helsingissä on ilmoitettu, että ketään ei enää rangaista, jos vihkii samaa sukupuolta olevan parin. Piispat ovat itse pyytäneet pidättäytymään rangaistuksista ja kiista jatkuu.

En meinaa jaksaa tätä kirkkoa. Olen sen ytimessä, käytän valtaa kirkossa monin tavoin ja olo on voimaton. Koen seksuaalivähemmistöihin kuuluvien lähimmäisten kohtelun alistavana ja ahdistavana. On turha puhua Jumalan yhtäläisestä rakkaudesta kaikkia kohtaa, jos tätä rakkautta julistava yhteisö ei siihen käytännön elämässä pysty.

Kiitän teitä, jotka etulinjassa olette taistelleet muutoksen puolesta. Samoin on kiitoksen paikka teille, jotka rakentavasti vastustatte muutosta. Toimitte toisten parhaaksi, kuten sen ymmärrätte. Sitä pitää ihmetellä, että miten tätä jaksetaan. Kiistellään ja kaikki kehottavat toisia lukemaan Raamattua Kristuksesta käsin. Toistuvasti huomataan, että Raamatun ääressä voi päätyä vastakkaisiin kantoihin.

En tule antamaan tässä periksi. Teen niin kauan työtä, että jokin rakkaudellisempi elämä alkaa ja tiedän, että monet eri mieltä olevat ovat yhtä kiinni omassa periaatteessaan.

Tässä vihkimisen ja siunaamisen asiassa on kyse isoista asioista. Keskustelussa piirtyy kuva kirkon ihmiskuvasta ja koko ilosanoman ymmärtämisestä.

Omia motiivejani olen miettinyt paljon. Ainakaan tätä kirkkoa ei pidä jättää minkään samanmielisen porukan haltuun. Muuten seuraa käpertyminen ja kuihtuminen. Siksi iloitsen teistä seurakuntalaisista, jotka olette uupuneet kiistelyyn ja silti pysytte kirkon jäseninä ja sisältä päin vaikutatte paljon hyvää. Tämä kirkko on yhä monessa asiassa heikoimman, hauraimman ja syntisen puolella, vaikka ei kaikessa.

Lopuksi jää Jeesuksen asia. Rakkaus kutsuu taisteluun siellä missä epäoikeudenmukaisuus vallitsee ja on lopulta suurin voima. Vanhempi seurakuntalainen sanoi äskettäin, että tehkää kompromissi. Ihmettelin, miten se tehdään? Hän sanoi: ”Molemmilta kysytään tahtoa mennä, ei vain puoliväliin vastaan, vaan vähän puolivälin ylikin. Siellä voi kiepsahtaa ympäri, hyväksyä erilaisen ja halata toista.”

Jouluiloa ja hyvää kompromissin mieltä itse kullekin säädylle.

Markku Orsila

kirkolliskokousedustaja

Seinäjoki

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje