Kouluviestikarnevaali tuo kultaisen kapulan olympiastadionille

Vihdoinkin myös suomenkieliset koululaiset pääsevät riemuitsemaan Olympiastadionilla ensi keväänä, kun Valtakunnallinen Kouluviestikarnevaali järjestetään ensimmäistä kertaa Olympiastadionilla, ruotsinkieliset kun debytoivat Olympiastadionilla jo 1964.

Upea tapahtumapaikka on varmasti myötävaikuttanut Stafettkarnevalenin menestystarinaan. Olympiastadion luo kilpailijoille ja kannattajille suurta tunnetta ja henkeä, arvokkuutta ja intoa, erityisesti sinne ensimmäistä kertaa pääseville. Suomenkielinen Kouluviestikarnevaali tarvitsee tällaisen piristysruiskeen päästääkseen Stafettkarnevalenin asemaan koulun liikunnan kohokohtana. Mutta suomenkielisten Kouluviestikarnevaali on nuori, toimintaa on ollut vuodesta 2012, Stafettkarnevalenilla jo vuodesta 1961 lähtien. Kymmeniä paikallisia ja alueellisia Kouluviestikarnevaaleja on järjestetty 15 paikkakunnalla. Ennen koronaa osallistujia oli vuositasolla noin 15 000. Valtakunnalliset Kouluviestikarnevaalit Vaasassa 2017 ja Tampereella 2019 keräsivät tuhansia osallistujia. Nyt tavoite on 5 000–8 000 osanottajaa, riippuen mm. siitä kuinka korona vielä vaikeuttaa koulujen ja urheiluseurojen liikuntatoimintaa.

Selvitykset osoittavat, että lasten ja nuorten liikunta on vähentynyt viime aikoina. Tuoreet Move-mittausten tulokset ovat varsin hälyttäviä: koululaisten kunto heikkenee ja keskipaino nousee merkittävästi edelleen. Kehitys uhkaa koululaisten hyvinvointia ja jaksamista. Jotain on tehtävä kehityksen kääntämiseksi. Näemme, että Kouluviestikarnevaalien tarve ja hyöty kasvaa edelleen.

Helsingin, Espoon ja Vantaa opetustoimi on ehdottanut kaikille kouluilleen osallistumista Olympiastadionille, mikä tarkoittaa, että suurtapahtuman perusta on jo luotu. Kouluissa ympäri maata kannattaa valmistautua osallistumiseen Olympiastadionille ja matkalle pääkaupunkiin. Kun Stafettkarnevalen kerännee normaaliin tapaan 8 000 osanottajaa samalla viikolla (vko 20), mutta eri päivinä, on siitä syntymässä koululaisten superviikko.

Koululaiset ovat kiinnostuneita tulevaisuudesta ja maapallon tilasta. Kouluviestikarnevaalissa viestikapula toimii erinomaisena viestinviejänä koululaiselta toiselle kapulan sisällä olevalla sanomalla. Valtakunnallisessa Kouluviestikarnevaalissa Tampereella 2019 lanseerattiin Kultainen kapula -hanke, jolla viestitettiin tärkeitä arvoja ja tietoa energian, ympäristön ja ilmaston haasteista, paitsi koululaisten kesken, myös koululaisilta päättäjille. Aluetapahtumassa syyskuussa Vaasasta Kultainen kapula lähetettiin liikkeelle kohti Helsingin Olympiastadionin avausta.

Kouluviestikarnevaalissa ei ole kyse vain nykyisten koululaisten terveydestä, jaksamisesta ja kasvamisesta, vaan koko yhteiskunnan eduista, kansan terveydestä ja jaksamisesta, työelämän ja hyvinvoinnin perustasta. Kouluviestikarnevaalin avulla osallistujat voivat löytää liikunnan ilon ja sitä kautta kipinän elinikäiseen liikkumiseen!

Riitta Pääjärvi-Myllyaho

toiminnanjohtaja

Håkan Nordman

hallituksen puheenjohtaja

Kouluviestikarnevaali

    Jaa artikkeli