Yleisöltä

Kriisi kaatuu päälle

Jaa artikkeli

Venäjä on massiivisella voimankäytöllä hyökännyt Ukrainaan, syitä ja sensuroituja selityksiä mainitun hävityksen johdosta on annettu ja tulee päivittäin uusia.

Suomi, Eurooppa ja koko maailmakin on hämäännyksen ja uhkauksien vallassa. Pakotteita ja vastapakotteita on annettu ja saatu; ilmeisesti Suomikin tulee tässä kriisissä haavoittumaan ja muuttumaan erittäin voimakkaasti.

Nyt saadaan kokea, onko meidän varautumisemme kunnossa; energia-, ruoka-, puolustusasiat, ynnä muut tarpeemme tämän kriisin aikana, mutta myös jatkossa, ja vaatiiko ”vihreä siirtymä” edelleenkin hiipuvaan alkutuotantoomme rajoituksia ja lakkautuksia.

Välittömästi on myös saatu todeta, kuinka kaupunkivihreä ympäristöministerimme käsikirjoittajineen ja neuvonantajineen on vaatinut ja esittänyt maa- ja metsätalouteen tuntuvia rajoituksia ja muutoksia, eli pakkosuojelua metsiin, eloperäisten viljelysmaiden poistamista tuotannosta, ennallistamista ja niin edelleen, huolimatta siitä, että EU-komissio on muuttuneessa maailmantilanteessa lykännyt ennallistamispaketin julkistamista hamaan tulevaisuuteen ja todennut sen sisältävän ympäristönäkökohtia liian yksipuolisesti korostavaksi.

Hymynväreen, joka pakonomaisesti on muuttumassa naamahalvaukseksi, aiheuttaa uutinen, jossa todetaan, kuinka maatalous siirtyy tienaajan osaan hiilipörssin avulla. Valitettavasti vastuuministerillä ei ole mitään käytännön käsitystä omavaraisuuden tärkeydestä erityisesti energia- ja elintarviketuotannossa.

Vierailta tuntuvat myös luontopaneelin professoritason ajatukset ennallistamisesta ja toteutusaikataulusta, joka on vuosikymmeniä edellä EU:n asettamia määräaikatavoitteita.

Suomen, siis sen kansalliset ja poliittiset keulakuvat, aikaisemmin puolueettomuuttaan julistaneet ja konflikteja välttäneet, ovat valinneet puolensa, ruvenneet rippaamaan maailmalla ja toimineet aktiivisesti Ukrainan kriisissä, tarjoamalla heti laihasta lompsasta raha- ja aseapua. Koska näemme käänteentekeviä tuloksia?

Jos vielä saamme jotenkin asiat vähin vaurioin järjestykseen Itänaapurin kanssa, tapahtumista pitää ottaa oppia erityisesti omavaraisuuden varmistamiseksi energia- ja elintarviketuotannossa, mikä tarkoittaa sitä, että maatalous, metsät ja turve nostetaan ja palautetaan niille kuuluville etusijoille. Samalla ylikorostettu suomalainen ilmastonjäähdytyspolitiikka on saatava arkirealismin tasolle, ettei ammuta tykillä kärpästä.

Jorma Mäki-Jussila

Seinäjoki

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje