Yleisöltä

Kulttuurihyvinvointi soten osaksi

Jaa artikkeli

Tarja Hautamäki kirjoitti Ilkka-Pohjalaisessa ansiokkaan mielipiteen 11.1.2022 ”Kulttuuri osaksi sotea”. Voin vilpittömästi yhtyä Tarjan kannanottoon. Perusteluna esitän, että kulttuurin merkitystä eri-ikäisten ja ennen kaikkea ikäihmisten hyvinvointiin on selvitetty maassamme perusteellisesti viime vuosina. Kulttuurisoten valtakunnallisessa huipennuksessa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa eri yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja maakunnallisten liittojen hankkeista saatiin hyvin yhtenäinen selvitys.

Etelä-Pohjanmaan liiton hankevetäjä Esa Vienamon esityksestä tuli esiin erittäin hyviä kokemuksia Kauhajoelta, Kauhavalta ja Seinäjoelta. Hankkeiden kautta lisättiin kulttuuripalveluita palvelukodeissa ja yksittäisissä kokoontumisissa kolmen vuoden aikana. Ikäihmisten palaute varsinkin yksinäisyyden helpottamiseen tuli selvästi esiin. Hankkeissa rakennettiin yhdessä ikäihmisten kokemusten pohjalta ja heidän kulttuuristen pääomiensa kautta huikaisevia toimintoja.

Samanlaista palautetta tuli myös Pohjanmaan liiton hankkeista Vaasan seudulta.

Tampereen yliopiston Satu Niskasen hankeselvityksessä tuli esiin kulttuuri- ja virkistystoiminnan ohjaajien työ ikääntyneiden parissa. Tämän hankkeen tuloksena korostui ohjaajien toimenkuvien muuttuminen, joihin pitää saada lisää suunnitelmallisuutta. Niskanen korosti, että tuleville sotepäättäjille selviä toimenpide-ehdotuksia kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa.

Pirkanmaan liiton projektipäällikkö esitti sotesta vastaaville päättäjille ja -ministeriöille uusia käytäntöjä hyvinvoinnin edistämiseksi, joihin olisi saatava laillisuusvelvoitteita.

Muutosjohtaja Elsa Paronen Pohjos-Savon hankkeesta esitti, että kulttuuri olisi integroitava koko hoitohenkilökunnan koulutusta läpileikkaavasti.

Erityisasiantuntija Johanna Vuolasto Taiteen edistämiskeskuksesta (tiede- ja kulttuuriministeriö) esitti, että rahoittaja pyrkii tekemään suosituksia ja ottaa vastaan koko ajan hyviä rahoitettavia käytäntöjä.

Yhteenvetona todettiin, että kulttuurisote tulee lisäämään suomalaisten ihmisten kaikinpuolista hyvinvointia ja se helpottaa kalliiden laitoshoitojen kustannuspaineita tulevina vuosina.

Jorma Aro

kulttuurineuvos Seinäjoelta

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje