Ilkka-Pohjalaisen pääkirjoitus 20.9. ”Luomun kanssa ei saa lannistua” kulkee nyhtyristi luomukeskustelun valtavirrassa. Kirjoituksessa todetaan mm., että maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah pitää valitettavana luomusitoumusten vähenemistä. Mainitaan myös Suomen kansallisen luomuohjelman tavoite kasvattaa luomun kulutusta ja tukea siirtymää luomutuotantoon. Lisäksi naulataan ykskantaan, että luomutuottajien ongelmat eivät poikkea muiden tuottajien vastaavista. Eivätkö tosiaan!
Suomen Kuvalehdessä 1.9. oli laaja raportti muutaman luomutuottajan raadollisesta arjesta. Esimerkiksi riehaantuneet ohdakkeet tuhosivat suuren osan sadosta, kun mekaaninen kuritus, maan muokkaus ei onnistunut. Tai gammayökköset söivät koko luomurypsi- ja härkäpapusadon, kun tilalla ei ehditty käyttää biologista torjuntaa. Tai eräs suurluomutilallinen menetti 200 000 euron tuet perusteluna liian harvaan kylvetty herne ja liikaa rikkakasveja.
Kauran osalta ongelmana on hinta: luomukauran tuottaja joutuu pärjäämään samalla hinnalla tehotuotannossa viljellyn kanssa. Myös pakollinen viljelykierto tuo oman lisähaasteensa.
Lisäksi luomutoiminnan tiukkojen säädösten ja kontrollin seurauksena tarkastusrumba ja paperisota on melkoista. Esimerkiksi SK:n artikkelissa mainitulle tilalle tehtiin neljä tarkastusta vuonna 2022.
Toivoisin, että tutkimus ja keskustelu luomun hyödyistä ja haitoista sekä myös luomun viljelystä olisi faktapohjaista ja puolueetonta. Ensisijaisena hyötynä pidetään ruoan aitoutta eli puhtautta ja terveellisyyttä sekä myös sitä, että keinolannoitteita, fosfaatteja, yms. ei käytetä. Millaisilla mittareilla oletettua hyötyä arvioidaan ja miten – luotettavasti? Ilmastonmuutos, luonto, terveysvaikutukset, tms.?
Monen haitallisen asian vaikutusta esimerkiksi kuolleisuuten on laajastikin tutkittu, mutta löytyykö vastaavaa tutkimusta luomuihmiset vs. tavanomaisesti tuotettua ruokaa syövät. Rohkenen epäillä, että merkittäviä eroja ei löytyisi, ainakaan Pohjoismaissa, joissa ruoan tuotanto on muutoinkin terveellä pohjalla. Esimerkiksi antibiootteja käytetään vain tarvittaessa.
Samalta alalta luomuna tuotettu sato jää noin kolmannekseen verrattuna tavanomaisesti viljeltyyn. Jos jollain tuki- yms. toimilla luomutuotanto onnistuttaisiin saamaan reippaaseen kasvuun, mistä otetaan tarvittavat lisäpellot? Tämä ikävä ”pikkuseikka” ei luomukeskustelussa esille nouse.
”Luomu on tuotantomuoto, jonka kanssa ei kannattaisi luovuttaa”, todetaan pääkirjoituksen loppukappaleessa. Toki tälläkin tuotantomuodolla on paikkansa, mutta vallitsevana ruokatuotannon menetelmänä luomu ei ole realismia.
Erkki Ala-Välkkilä
Jalasjärvi