Yleisöltä

Luottammeko liian sinisilmäisesti Euroopan unioniin?

Jukka Mäkynen (ps.)
Jukka Mäkynen (ps.)

Saimme juuri uutisista lukea, kuinka EU-parlamentin varapuhemies Eva Kaili on epäiltynä laajassa korruptiojutussa, jossa jonkin Persianlahden maan epäillään lahjoneen muun muassa EU-parlamentin avustajia. Oliko tämä vain yksittäistapaus vai jäävuoren huippu? Onko kaikki mitä EU:sta tulee hyvää ja kaunista, joista on mahdoton kieltäytyä?

Euroopan unioni perustettiin aikoinaan kauppaliittona poistamaan työvoiman liikkuvuuden ja kaupan esteitä. Nykyään EU on kaikkea muuta! Se toimii täysin perussopimustensa vastaisesti ja pyrkii kasvattamaan valtaansa jäsenvaltioihin.

Enää ei ole tavoitteena edes liittovaltio, kuten USA on, vaan tavoitteena on luoda keskusjohtoinen, eri itsehallintoalueista koostuva yhtenäisvaltio.

Ei ihme, että jotkut vertaavat Euroopan unionia Neuvostoliittoon, jossa mitään isoja päätöksiä ei voitu tehdä, ellei Moskovasta kysytty ensin.

Suomi on rähmällään Euroopan Unionin edessä ja syöksyy yhä syvemmälle EU:n päätäntävallan kasvattamisen, yhteisen velan ja tulonsiirtojen kurimukseen.

Myös oman valuuttamme vaihtaminen euroksi näyttää yhä selvemmin virheeltä.

Suomi ei ole taloudeltaan enää muiden Pohjoismaiden tasolla, jotka säilyttivät oman valuuttansa. Silti me yritämme tarjota kaikille samanlaiset pohjoismaiset hyvinvointipalvelut ja velkaannumme rajusti.

Euroopan unioni on ottanut johdon myös ilmastonmuutostaistelussa ja pyrkii sitä kautta ottamaan hallintaansa jäsenmaidensa kansallisomaisuutta, kuten metsiämme. Ilmastonmuutos on hyvä keino pitää kansa pelossa ja kääriä rahaa päästökaupalla sekä laskemalla hiilinieluja.

Jos Suomi näyttäisi olevan jo nyt hiilineutraali, niin hiilinielut lasketetaan uudella laskentatavalla alemmaksi ja vakuutetaan “tieteeseen” perustuvaa faktaa ja näin Suomi saadaan taas maksajan rooliin.

Lisäksi asiaa pahentaa punavihreän hallituksemme myötäily EU:n vaatimuksiin, se kun sallii sinisilmäisyydessään muunnellun totuuden kertomisen kansalle.

Mikään ei muutu faktaksi, vaikka sen sanoisi ilmastopanelisti Markku Ollikainen purppuranpunaisten silmälasien läpi. Suomi on edelleen EU:n metsäisin maa, eivätkä meidän hiilinielumme ole mihinkään pienentyneet.

Eurooppa on ottanut myös energiamarkkinat haltuunsa. Esimerkiksi pohjoismainen Nord Pool ei ole enää sähköyhtiöiden omistuksessa, vaan se on pääosin myyty eurooppalaiselle finanssijätti Euronextille, jolle sähköpörssikaupasta saatavat valtavat voitot valuvat. Euronext rahoittaa sähköpörssin voitoillaan vihreän siirtymän yrityksiä ja tuulivoiman rakentamista.

Tuskin tulemme hetkeen näkemään halpaa sähköä, koska vihreä siirtymä tarvitsee tolkuttomasti rahaa ja nopeasti.

Suomea viedään EU:ssa kuin kuoriämpäriä ja on hölmöydellään todellinen heittopussi. Suomi on heittäytynyt naiiviudessaan vihreän siirtymän mallioppilaaksi tiukimmilla tavoitteillaan ja luulee saavuttavansa sillä luottamuspääomaa.

Se, että Suomen aina tiedetään tekevän mitä EU vaatii, vaikeuttaa neuvotteluasemiamme Euroopan unionissa, eikä meidän mielipiteillämme ole siellä merkitystä. Suomella on valitettavasti aina se maksajan rooli, koska luotamme liian sinisilmäisesti kaikkeen mitä meille Euroopasta syötetään.

Euroopan unionista irtautuminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista, mutta meidän täytyy antaa jämäkkä viesti siitä, että EU:n nykykehitys ei Suomelle käy!

Kansalliseen metsäomaisuuteemme koskeminen on viimeinen pisara. Mukaan täytyy saada muita jäsenmaita, jotta nykykehitys saadaan estettyä. Edessä on joko EU:n hajoaminen tai paluu kauppaliitoksi.

Jukka Mäkynen

PS:n kansanedustaja Vaasasta

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje