Yleisöltä

Maan tila -kirjoitus ja Nato

Jaa artikkeli

Jälleen sai lukea syvän ja viiltävän analyysin Suomen päättäjien päättämättömyydestä. Kuten päätoimittaja Markku Mantila kirjoittaa (13.3.), merkit Putinin tulevista toimista ovat olleet luettavissa jo kauan.

Mantila on varmasti työhistoriansa perusteella erittäin hyvin verkostoitunut ja pystyy vahvasti ja hyvin perustelemaan kirjoituksensa.

Toivon, että Suomen hallitus saisi tämän kirjoituksen luettavakseen. Venäjän jatkuva ”ymmärtäminen” istuu niin uskomattoman tiukassa Suomen poliitikoissa, että hirvittää. Suomen päättäjät ovat pelkureita.

On tietysti selvää, että sekä Nato-jäsenyydessä ja Naton ulkopuolelle jäämisessä on kummassakin omat etunsa ja haittansa. Mutta jos tilanteesta tekee SWOT-analyysin (vahvuudet/heikkoudet/mahdollisuudet/uhat), on aivan selvää, että on liityttävä Natoon (ilman kansanäänestystä). Osa vastustajista ilkkuu nyt, että ”katsokaa, Nato ei autakaan Ukrainaa!”. Niin, ei voi auttaa, kun Ukraina ei ole jäsen. Viides artikla eli turvatakuu muilta jäseniltä pätee vain jäsenmaihin.

Jos Ukraina olisi Naton jäsen, väitän, ettei Putin olisi hyökännyt sinne lainkaan.

Myös EU on aika hampaaton. Asetetut pakotteet vaikuttavat kovilta ja osaksi ovatkin, mutta ne eivät hirveästi Putinin päätöksentekoon vaikuta. Putin nojaa tarvittaessa Kiinan ja Intian tukeen.

Mantila sanoo Maan tila -kirjoituksensa viimeisessä kappaleessa aivan oikein, että ”Pelitilanne on kristallinkirkas. Suomi kohtaa Venäjän aggression liittoutuneena tai liittoutumattomana. Siinä se, enempää viisastelua ei tarvita.”

Kun Putin päättää kohdistaa aggressionsa Suomeen, joka ei ole Naton jäsen, kaikki Niinistön kumartelut, puhelut ja muu diplomatia ovat merkityksettömiä. Silloin meitä viedään ja polttoaineet tulevat jatkossa maksamaan noin 300 ruplaa/litra.

Putin on taatusti jo kauan sitten päättänyt, että Suomi kuuluu historiallisesti Venäjän etupiiriin. Nato-jäsenyys on ainoa mahdollisuus estää Suomen liukuminen takaisin Venäjän ja Putinin kainaloon.

Ukrainan puolustustaistelu on kunnioitettavaa ja rohkeata. Olen kohtalaisen suurista uhkakuvista silti sitä mieltä, että olisi tehtävä päätös Ukrainan ilmatilan sulkemisesta, joka toimenpide vähentäisi suuresti siviilien nyt suuria kärsimyksiä Putinin pommittaessa säälimättä siviilikohteita kuten mm. sairaaloita ja estäessään evakuointikäytävien toiminnan. Putin uskoo vain ja ainoastaan voimaa.

Pitää vielä kysyä, missä nyt ovat totalitarismin ystävät (kommunistit ja osa muuta vasemmistoa), kun eivät olekaan esillä puolustamassa Putinin toimia ”natsiaatteen kitkemisestä narkomaanien johtamasta Ukrainasta.” Kysymys on tietenkin retorinen, sillä vastaustahan ei toki tule…

Henrik Gräsbeck

Vaasa

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje