Yleisöltä

Manu-ilmiö oli haltiotila

Jaa artikkeli

Mauno Koivisto valittiin presidentiksi 40 vuotta sitten. Hänellä ei ollut asemaa puolueessa, eikä hän ollut ikinä vaaliehdokkaana. Politiikassa ryvettymättömänä hänellä ei ollut mihinkään suuntaan rasitteita.

Jopa demarius oli etu YYA-Suomessa. Jotkut mummot tosin kyselivät, saako sitten uskoa Jumalaan, jos Koivisto valitaan. Hänellä oli kulunut Raamattu mukana sodassa. Sen hän sidotti kuntoon pankkinsa setelipainossa.

Outoa, ettei hänestä tullut edes sattumakorpraalia sodassa. Siellä hän oppi, etteivät luodit osu, jos menee tarpeeksi matalana.

Pitkä, komea mies eteni siviilissäkin erittäin matalalla profiililla. Häntä haukuttiin jahkailijaksi todetessaan asioilla olevan taipumus järjestyä itsestään: Odotellaan, kyllä se siitä kohdalleen valuu. Kyllä se siitä. Joskus tuli tokaisu: Tarttis tehrä jotain. Hän harrasti monologeja, filosofisia fundeerailuja, joita pidettiin liian monimielisinä ja epäselvinä manulogeina. Kekkonenkin totesi: En minä saanut selvää hänen asiastaan.

Kansa hullaantui mielistelemättömään tyyliin. Syntyi yleinen manu-ilmiö. Se oli messiaaninen haltiotila Kekkosen ylipitkän puolidiktatuurin synnyttämänä nöyryyden vastavaikutuksena. Tv-väkeäkin alettiin kutsua manuiksi: Tulisiko joku manu (järjestäjä) säätämään mikrofonin?

Koivisto valittiin äänivyöryllä 1982 presidentiksi.

Virassa liika nöyryys ja vaatimattomuus alkoi herättää hämmennystä. Eduskuntapuheessaan hän kahdesti korosti: Jos minun puheelleni annetaan arvoa...

USA:ssa hän selitti, että hänen on luettava tämä puhe loppuun, koska joku lehti voi haluta lainata sitä. Onneksi kuulijat luulivat sitä vitsiksi. Ruotsalainen lehti kuvaili: Hänen charminsa (kutsukaamme sitä siksi) hurmasi meidät kaikki. Ranskassa hän Elysee-palatsin punamatolla pyyhki työläispojan taustalla jalkansa. Presidentti Mitterand vilkaisi alas: Mon Dieu! Sehän pyyhki jalkansa.

Suomeen hän palautti toimivan demokratian ja parlamentarismin. Vaalit ratkaisivat hallituskoalitiot. Ketään ei enää diskriminoitu. Hallitukset alkoivat istua koko vaalikauden. Itseltään hän otti valtaa rajaamalla presidentin toimikaudet vain kahteen.

Hän olisi saattanut tulla jo 1978 valituksi. Silloin demarit hylkäsivät valovoimaisimman ehdokkaan sekä aatteensa ja pyysivät Kekkosta ehdokkaakseen. Eduskunnan 6 isointa puoluetta pyysi UKK:ta ehdokkaaksi 5:nnelle kaudelle vielä 77-vuotiaana peläten muuten Kekkos- ja neuvostovastaisuusleimaa. Näillä puolueilla oli 187/13 ylivoima eduskunnassa.

Ilman neljän pikkuehdokkaan mukaantuloa vaalia ei olisi voitu järjestää, koska kaikilla oli sama ehdokas. Silloin se olisi siirtynyt eduskunnan läpihuutojutuksi ilman 1974 poikkeuslakivaalin kaltaista repivää junttausta.

Se oli suomettumisen ajan syvin alennustila. Vennamo (SMP) tarjosi pienpuolueensa ehdokkuutta oman puolueen hylkäämälle Koivistolle kanavaksi ja vaaliorganisaatioksi. Koivisto oli gallupeissa Kekkosta suositumpi. Siitä olisi tullut äänitulva Manulle. Kuin Berliinin muurin murtuminen.

Normaalisti puolueet asettavat aina omat ehdokkaat. Kekkonen oli 1950 Paasikiven vastaehdokas, Niinistö 2006 Halosen vastaehdokas. Jimmy Carter ja George Bush hävisivät yhden kauden jälkeen uusille vastaehdokkaille.

Mauno Koivisto olisi voinut hävinneenäkin pelastaa Suomen demokratian lähtemällä vuonna 1978 ehdokkaaksi todelliseen vaaliin, mutta hän ei rohjennut nousta Kekkosta ja Isoa Veljeä vastaan.

Matti Hurme

Vaasa

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje