Monet sanovat, että nykymaailmassa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta se on suurimmaksi osaksi vain ihmisten luomaa silmälumetta, jota yritetään tuputtaa meidän nieltäväksi ja vain kestettävä. Sanamme jäävät kurkkuumme ja niistä kuulu lopulta vain pieni henkäys maailmalle, eikä aina edes sitäkään.
Se on totta, että tasa-arvo on parantunut paljon vanhasta, mutta vieläkin jos katsoo tarkemmin ympärilleen, voi huomata, että ihmiset eivät kohtele toisiaan samanvertaisesti. Maailma on edelleen pullollaan loputonta vääryyttä, josta ei ole ulospääsyä tuskin koskaan. Kaikki eivät pysty päästämään irti menneestä, ei aikaisemmin, eikä nytkään.
Naisten oikeuksia rikotaan, “erilaisia” ihmisiä pidetään alempiarvoisempina, rasismia näkyy edelleen, sukupuolivähemmistöön kuuluvia pidetään epänormaalina.
Mikseivät ihmiset voisi edes yrittää ymmärtää, miten asiat oikeasti ovat, mikseivät he voi vain kerrankin käyttää järkeään ja ymmärtää miten paljon heidän teollaan on merkitystä?
Kaikki eivät ymmärrä, että kaikki ovat samanarvoisia; kaikki ihmiset, heillä kaikilla on tunteet ja oikeus elää. Heillä on oikeus elää vapaasti oman tahtonsa mukaan, ei siten, mihin muottiin muu maailma on heidät tunkenut.
Jokaisella nuorella pitäisi olla mahdollisuus koulunkäyntiin, jokaisen pitäisi saada elää rauhassa, jokaisella pitäisi olla oikeus elää ilman muiden turhia kommentteja ja pitkiä tuijotuksia, jokaista naista, miestä ja muunsukupuolista pitäisi kohdella samanvertaisesti, jokaisella pitäisi olla oikeus rakastavaan perheeseen ja kotiin ja mikä tärkeintä, jokaisella pitäisi olla vapaus puhua, sillä sananvapaus on ihmisoikeus.
Monissa maissa, kuten Kiinassa, Intiassa ja Nigeriassa lähes 20 miljoonaa lasta on joutunut ankaran pakkotyön uhriksi suurimmaksi osaksi tekstiili- tai kaivossektoreille.
Lapset aloittavat työskentelynsä aamulla ja lopettavat työnsä yömyöhään ja mitä he saavat palkaksi? Hädin tuskin mitään. Onko se teidän mielestänne oikein?
Onko se oikein, että nämä lapset evät tiedä paremmasta, he eivät tiedä mitään elämästä, mikä heillä kuuluisi olla? He eivät tiedä, että se ei ole oikein, koska he ovat tehneet sitä koko elämänsä ajan eivätkä näe siinä sitä vääryyttä, jota muut ihmiset ovat heille suoneet.
Tämäkö on sitä tasa-arvoa, mistä meille kerrotaan?
Uskon, että maailma ei ikinä tule parantumaan kokonaan, miten se voisikaan kaiken sen jälkeen mitä ihmiset ovat tehneet toisilleen, mutta se voi päästä lähelle sitä. En tarkoita sitä, että en haluisi maailman olevan parempi, vaan sitä, että se ei vain voi olla mahdollista meidän ihmisten takia, kuinka me olemme välillä toistemme vihollisia ja lopulta raivon ja kateuteen kietoutuneena meistä kuoriutuu hirviöitä.
Voisimme kyllä parantaa maailman lähes täysin, jos me vain yrittäisimme. Meidän täytyy ymmärtää toisiamme, kuunnella mitä pienemmillä ja heikoimmilla äänillä on sanottavana ja meidän on kunnioitettava rajoja. Ja sitten, ehkä sitten voisimme päästä lähelle sitä maailmaa, missä meidän olisi aina pitänytkin elää.
Oona Ylikoski
Seinäjoki