Yleisöltä

Merestä ja rannoista Vaasalle aito vetovoimatekijä

Kirjoittaja kehottaa ottamaan mallia rantarakentamiseen esimerkiksi Turusta.
Kirjoittaja kehottaa ottamaan mallia rantarakentamiseen esimerkiksi Turusta.
Kuva: Marko Heinonen
Jaa artikkeli

Meri ja merenkulku ovat aina olleet kiinteä osa Vaasaa ja vaasalaisuutta. Vaikka rannat ovat aikoinaan olleet lähinnä teollisuuden käytössä, on rantojen kunnostaminen virkistyskäyttöön ottanut viime vuosina valtavia harppauksia.

Uniikki rannan kävelyreitti Suvilahden perukoilta Palosaarelle asti on monen mielestä varmasti parasta Vaasaa. Aurinkoisina iltoina Hovioikeudenaltaan ja Sisäsataman laiturit ovat mustanaan auringonlaskusta nauttivia ihmisiä.

Kun rantoja on kunnostettu, on sinne saatu myös palveluita, joista iso kiitos alueen yrittäjille. Kaupungin rannoista ja rannan upeista puistoalueista on tullut kaikkien kaupunkilaisten yhteinen olohuone. Ranta ja meri ovat kaupungille ehdoton vetovoimatekijä, joita täytyy hyödyntää tulevaisuudessa entistä enemmän.

Esimerkiksi rehevöityvään Hovioikeudenaltaaseen mahtuisi hyvin pieni tapahtumatori kahviloineen ja terasseineen. Kehityskohteita löytyy useita.

Uusi Aurora Botnia -laiva, Wärtsilän STH-hanke sekä koko satama-alueen kehittäminen ovat kaupungille ja sen kehitykselle käsittämättömän tärkeitä asioita.

Harva muistaa, että vielä 2015 Vaskiluodon rataa uhkasi purkaminen. Myös silloin uskallettiin ajatella eteenpäin, ja kaupunki lähti ennakkoluulottomasti rataa pelastamaan. Mitä olisi kehittyvä satama ilman sinne kulkevaa rautatietä?

Nyt, muutama vuosi myöhemmin käynnissä on koko Vaskiluodon kaavoitusprosessi, joka antaa valtavasti mahdollisuuksia merellisen kaupunginosan rakentamiseksi.

Myös raideliikenteen merkitys nähdään nyt aivan uudenlaisena mahdollisuutena kehittää seudullista liikennejärjestelmää.

Vaikka rantojen virkistyskäyttöä on parannettu valtavasti, tarvitaan Vaasassa Tampereen ja Turun rantarakentamisen kaltaisia rohkeita ratkaisuja. Hyviä esimerkkejä löytyy paljon myös muualta.

Jostain syystä meillä ei tietyissä rantarakentamisen kohteista päästä eteenpäin.

Mansikkasaari ja Rahkolan alue ovat edelleen rappiotilassa. Onneksi sentään siilojen kohdalla on päästy eteenpäin.

Jokainen uusi kohde tuntuu aina joutuvan myös valittajien hampaisiin. Demokraattisen päätöksenteon pelisääntöihin kuuluu kuitenkin tehtyjen enemmistöpäätösten kunnioittaminen, vaikka itse olisikin tehdyistä päätöksistä eri mieltä.

Seudullisesti Vaasan työpaikkaomavaraisuus on korkea, eli täällä käydään töissä runsaasti myös naapurikunnista.

Tulevaisuudessa kaupungit ja kaupunkiseudut taistelevat asukkaista ja elinvoimasta entistä rajummin, joten kiinnostava ja merenläheinen asuntotarjonta lisää varmasti vetovoimaa muuttaa Vaasaan.

Nykyaikainen rantarakentaminen voidaan toteuttaa niin, että itse ranta-alueet säilyvät edelleen kaikkien kaupunkilaisten yhteisessä virkistyskäytössä. Hyvin suunniteltu merenläheinen rakentaminen parantaa siis samalla myös rantojen virkistyskäytön mahdollisuuksia. Laadukas merellinen asumismiljöö olisi kaupungille takuuvarmasti iso pito- ja vetovoimatekijä.

Pidetään muuten myös Merenkurkun siltahanke elossa. Toteutuessaan silta muuttaisi Vaasan asemaa enemmän kuin mikään muu asia kaupungin historiassa.

Marko Heinonen (kok.)

kaupunginhallituksen vpj.

Vaasa

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje